tiistaina, huhtikuuta 25, 2006
Röyhkeyttä kerrakseen
Mikä ihme ihmisiin on mennyt kun päällimmäinen piirre tuntuu olevan kaikenlainen röyhkeys ja oman navan tuijotus? Yrittävätkö he selviytyä holhousyhteiskunnassa? Vai pelkkää ehtymätöntä luonnonvaraa, tyhmyyttä ja pölijyyttä.
Jo sota-aikana katukuvassa näki julisteita, joissa nainen kävelee nenä pystyssä kantaen pullottavia ruokakasseja toisten seuratessa sivusta tyhjin käsin. Teksti kuului jotenkin näin: "Hamstraus ja mustan pörssin kauppa vie kansakunnan tuhoon!". Vähän samanlainen tunne tuli opiskeluaikoina, kun itse osti halpaa makkaraa, vanhentuneita eineksiä puoleen hintaan, multaisia rupisia perunoita ja 50g [tavallista] jauhelihaa. [Siihen aikaan sai vielä rustoista, läskistä, possun- ja naudanlihasta valmistettua "tavallista" jauhelihaa, jonka jatkeena saattoi olla kananmunaa ja korppujauhoa; se toinen tuplasti tai triplasti kalliimpi versio oli paistijauhelihaa]. Samaan aikaan toimeentulevat ostivat kalliita juustoja, kasviksia ja hedelmiä, hienoja leikkeleitä, ulko- ja sisäfileetä, täysmehuja, paperiin pakattuja erikoisleipiä, valmiiksi suikaloituja perunasipulipakasteita ja panimotuotteita. Kun rahaa ei liiennyt moisiin, piti syödä Valion lehmänvirtsalle maistuvaa edamia, rustojauhelihaa, vanhaa maksalaatikkoa, lauantaimakkaraa, hötyrää ranskanleipää (jota sai tarjouksessa 4 kpl kymmenellä markalla), ja olut piti itse valmistaa käyttämällä uutetta ja sokeria, pesemällä pulloja sormet verillä ja korkittamalla lapotut pullot. Mutta tämä ei ole varsinaista röyhkeyttä, vaan itsesuojeluvaiston aiheuttamaa eloonjäämiskamppailua.
Kun valtio tuki korkeakoulun opiskelijoita minimitoimeentulon alittavalla armopalalla, niin työttömät kouluttamattomat leveilivät tuillaan. Sosiaalisin rahoin asutetuilla kaijonharjulaisilla ei-opiskelijoilla tuntuivat rahat riittävän näihin edellä mainittuihin asioihin. Se on röyhkeyttä.
Minä kuljin vanha risainen takki päällä, ja varpaat paistoivat purjehduskenkien kärjen alta, kun mustaihoinen lihaksikasvartaloinen poloinen Somaliasta tallusteli uusimmat muotivaatteet yllään letkeästi heilahdellen pitkin campusta. Ja sitten vaan kauppaan ostamaan appelsiineja, banaaneja ja muita eksoottisia hedelmiä, mitkä siihen maailman aikaan maksoivat tajuttomasti. Talvella näillä huippuosaajilla oli tietenkin uusimmat Luhdan untuvatakit päällä, itsellä Halpa-Hallin muovitoppatakki, mikä piti hien sisällä ja lämmön ulkona. Demukat jakoivat vastikkeettomasti suuret rahat juuri sinne, minne ei olisi pitänyt, ja lopputulos näytti kuvottavalta. Sama homma jatkuu yhä. Mikä röyhkeys!
Liikenteessä näkee monesti, että ohitetaan röyhkeästi vaikka vastaan tulee autoja. Kohtaava kuljettaja vilkuttelee valoja, ja ohittaja kiilaa eteen melkein lokasuojaa hipoen. Sadan metrin päässä sitten jarrutetaan renkaat savuten ja käännytään ilman vilkkua sivutielle. Ohi pitää päästä vaikka henki menisi!
Marketin kassajonossa mummo kiilaa eteen. Aivan kuin hänen aikansa olisi tärkeämpää kuin nuoremman kiilatun. Itse asiassa vähemmän tärkeää. Hänellä on vain kiire kotiin keittämään kalleinta kahvia, mitä kaupasta löytyy. Taksi odottaa oven edessä. Työpaikalleen menevä kiilattu it-osaaja kävi vain hakemassa tarjouseineksen (-50%), ettei tarvitse mennä kalliiseen työruokalaan.
Työpaikalla saamme nauttia mehuedusta. Kahvion jääkaapista saa ottaa mehua janoonsa tai nälkäänsä. Tuli nyt nähtyä sekin, että ensin otetaan purkki käteen, hölskytellään, ja huomataan se melkein tyhjäksi. Purkki vaan takaisin ja uusi avaamaton aukaistaan. Sitten lorrootellaan itselle muki täyteen, loiskitaan osa tietenkin pitkin pöytiä, ja jätetään se foliosulkija pöydälle eikä laiteta roskikseen, ja lampsitaan pois. Taas nähdään se, että ei anneta mitään arvoa sille, että työnantaja on tarjonnut tällaista luksusta puurtajilleen. Oma napa vain! Häkellyin niin, etten osannut kuin yhdistää "vanhan" mehun uuteen, litistää loppuneen purkin ja laittaa roskat niille kuuluvaan paikkaan. Tuollainen epämääräinen käytös ei ole enää röyhkeyttä, vaan härskiyttä!
Jo sota-aikana katukuvassa näki julisteita, joissa nainen kävelee nenä pystyssä kantaen pullottavia ruokakasseja toisten seuratessa sivusta tyhjin käsin. Teksti kuului jotenkin näin: "Hamstraus ja mustan pörssin kauppa vie kansakunnan tuhoon!". Vähän samanlainen tunne tuli opiskeluaikoina, kun itse osti halpaa makkaraa, vanhentuneita eineksiä puoleen hintaan, multaisia rupisia perunoita ja 50g [tavallista] jauhelihaa. [Siihen aikaan sai vielä rustoista, läskistä, possun- ja naudanlihasta valmistettua "tavallista" jauhelihaa, jonka jatkeena saattoi olla kananmunaa ja korppujauhoa; se toinen tuplasti tai triplasti kalliimpi versio oli paistijauhelihaa]. Samaan aikaan toimeentulevat ostivat kalliita juustoja, kasviksia ja hedelmiä, hienoja leikkeleitä, ulko- ja sisäfileetä, täysmehuja, paperiin pakattuja erikoisleipiä, valmiiksi suikaloituja perunasipulipakasteita ja panimotuotteita. Kun rahaa ei liiennyt moisiin, piti syödä Valion lehmänvirtsalle maistuvaa edamia, rustojauhelihaa, vanhaa maksalaatikkoa, lauantaimakkaraa, hötyrää ranskanleipää (jota sai tarjouksessa 4 kpl kymmenellä markalla), ja olut piti itse valmistaa käyttämällä uutetta ja sokeria, pesemällä pulloja sormet verillä ja korkittamalla lapotut pullot. Mutta tämä ei ole varsinaista röyhkeyttä, vaan itsesuojeluvaiston aiheuttamaa eloonjäämiskamppailua.
Kun valtio tuki korkeakoulun opiskelijoita minimitoimeentulon alittavalla armopalalla, niin työttömät kouluttamattomat leveilivät tuillaan. Sosiaalisin rahoin asutetuilla kaijonharjulaisilla ei-opiskelijoilla tuntuivat rahat riittävän näihin edellä mainittuihin asioihin. Se on röyhkeyttä.
Minä kuljin vanha risainen takki päällä, ja varpaat paistoivat purjehduskenkien kärjen alta, kun mustaihoinen lihaksikasvartaloinen poloinen Somaliasta tallusteli uusimmat muotivaatteet yllään letkeästi heilahdellen pitkin campusta. Ja sitten vaan kauppaan ostamaan appelsiineja, banaaneja ja muita eksoottisia hedelmiä, mitkä siihen maailman aikaan maksoivat tajuttomasti. Talvella näillä huippuosaajilla oli tietenkin uusimmat Luhdan untuvatakit päällä, itsellä Halpa-Hallin muovitoppatakki, mikä piti hien sisällä ja lämmön ulkona. Demukat jakoivat vastikkeettomasti suuret rahat juuri sinne, minne ei olisi pitänyt, ja lopputulos näytti kuvottavalta. Sama homma jatkuu yhä. Mikä röyhkeys!
Liikenteessä näkee monesti, että ohitetaan röyhkeästi vaikka vastaan tulee autoja. Kohtaava kuljettaja vilkuttelee valoja, ja ohittaja kiilaa eteen melkein lokasuojaa hipoen. Sadan metrin päässä sitten jarrutetaan renkaat savuten ja käännytään ilman vilkkua sivutielle. Ohi pitää päästä vaikka henki menisi!
Marketin kassajonossa mummo kiilaa eteen. Aivan kuin hänen aikansa olisi tärkeämpää kuin nuoremman kiilatun. Itse asiassa vähemmän tärkeää. Hänellä on vain kiire kotiin keittämään kalleinta kahvia, mitä kaupasta löytyy. Taksi odottaa oven edessä. Työpaikalleen menevä kiilattu it-osaaja kävi vain hakemassa tarjouseineksen (-50%), ettei tarvitse mennä kalliiseen työruokalaan.
Työpaikalla saamme nauttia mehuedusta. Kahvion jääkaapista saa ottaa mehua janoonsa tai nälkäänsä. Tuli nyt nähtyä sekin, että ensin otetaan purkki käteen, hölskytellään, ja huomataan se melkein tyhjäksi. Purkki vaan takaisin ja uusi avaamaton aukaistaan. Sitten lorrootellaan itselle muki täyteen, loiskitaan osa tietenkin pitkin pöytiä, ja jätetään se foliosulkija pöydälle eikä laiteta roskikseen, ja lampsitaan pois. Taas nähdään se, että ei anneta mitään arvoa sille, että työnantaja on tarjonnut tällaista luksusta puurtajilleen. Oma napa vain! Häkellyin niin, etten osannut kuin yhdistää "vanhan" mehun uuteen, litistää loppuneen purkin ja laittaa roskat niille kuuluvaan paikkaan. Tuollainen epämääräinen käytös ei ole enää röyhkeyttä, vaan härskiyttä!
perjantaina, huhtikuuta 21, 2006
Kahvia ja suklaata
Nyt käsi sydämelle! Juotko brasilialaista kahvia tai syötkö norsunluurannikkolaisesta kaakaosta valmistettua suklaata? Arvasin oikein! Niin että korvistakin pursuaa kahvia ja märkivät finnit paistavat naamataulussa!
Nämä synnilliset nautinnot tarjoaa sinulle ahkera ja tottelevainen LAPSIORJA. Swedwatch tutki asiaa ja kammottava totuus tuli ilmi. Orjalapset saattavat saada pientä palkkaa, aina näin ei kuitenkaan ole. Nälkäpalkallakin tehdään töitä. Ammattiyhdistysliikettä ei ole, ja viljelijät käyttävät niin voimakkaita torjunta-aineita, että orjat sairastuvat. Kaakao- ja kahviplantaaseilla pikkukätöset tekevät myös pitkää päivää.
Asiasta kertoi Channel4 jo vuonna 2000. Laskepa mielessäsi, mikä määrä suklaata ja kahvia on kurkustasi mennyt alas! Ja nyt hakemaan lisää kahvia kuppiin, hopi hopi!
Nämä synnilliset nautinnot tarjoaa sinulle ahkera ja tottelevainen LAPSIORJA. Swedwatch tutki asiaa ja kammottava totuus tuli ilmi. Orjalapset saattavat saada pientä palkkaa, aina näin ei kuitenkaan ole. Nälkäpalkallakin tehdään töitä. Ammattiyhdistysliikettä ei ole, ja viljelijät käyttävät niin voimakkaita torjunta-aineita, että orjat sairastuvat. Kaakao- ja kahviplantaaseilla pikkukätöset tekevät myös pitkää päivää.
Asiasta kertoi Channel4 jo vuonna 2000. Laskepa mielessäsi, mikä määrä suklaata ja kahvia on kurkustasi mennyt alas! Ja nyt hakemaan lisää kahvia kuppiin, hopi hopi!
keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006
Ammattitaitoa soneralaisittain
Kun tuossa tuli erehdyttyä laittamaan netti kotiin, niin pitihän se tilata toinen sähköpostilaatikko. Soneran nettisivuilta pääsee tekemään tilauksen, mutta kun yritin lähettää avauspyyntöä, tuli error 202. Hmmm, onpas informatiivinen virheilmoitus. No, yritin sitten asentaa Avustajan, jonka pitäisi neuvoa käyttäjäänsä. Ei onnistunut. Ehkä palomuuri oli liian tiukalla tai jotain. Soitin asiakaspalveluun, jossa sanottiin, että heidän kaikki systeemit on sekaisin ja jumissa. Kehoittivat yrittämään vielä. Eivät tienneet Soneralla, mitä error 202 tarkoittaa.
Seuraavana päivänä onnistui. Ruudulle tuli teksti: Olet onnistuneesti lähettänyt uuden postilaatikkopyynnön ja me olemme sen vastaanottaneet. Tai jotain sinne päin. Hetken kuluttua tuli sähköpostilla vahvistus tilauksesta. Siinä sanottiin, että tunnukset uudelle laatikolle tulevat nykyiseen sähköpostiini. Ajattelin, että kohta se laatikko avataan.
Viikon odottamisen jälkeen rupesi hermostuttamaan siinä määrin, että soitin asiakaspalveluun. Jonottamisen jälkeen ystävällinen naisääni kehoitti ottamaan yhteyttä teknilliseen asiakaspalveluun. Hän yhdistikin puhelun sinne. Sanoivat, että jos kerran vahvistus tuli sähköpostilla, niin pitää vain odotella rauhassa. Jaahah.
Viikko vierähti taas. Ei tunnuksia, ei lisäsähköpostilaatikkoa. Soitin vaihteeksi asiakaspalveluun, kun en saa aikaani paremmin kulumaan. Miksi ihmeessä siinä luurissa pitää soida semmoinen b-luokan elokuvan musiikki? Ääh. Tällä kertaa olinkin ovela, ja soitin heti teknilliseen asiakaspalveluun. Jälleen kerran ystävällinen naisääni. Pengottiin hieman asiaani, ja kävikin ilmi, kas kas, ettei moista laatikkotilausta näy heillä missään. Jotenkas tilaus pitää tehdä uudelleen. Minä sanoin että ei käy, koska tässä on jo odoteltu kaksi viikkoa yhtä laatikon avausta, se avataan nyt heti, rupeappas avaamaan. Ei kuulemma onnistu, pitää soittaa tavalliseen asiakaspalveluun.
Viiden minuutin visuaalittoman elokuvan jälkeen ystävällinen naisääni lupasi avata laatikon itse, mutta tunnuksia pitäisi odotella pari päivää. Minä luulin joskus kauan sitten, että tietotekniikka jotenkin nopeuttaisi asioiden kulkua ja asioimista.
Tilanne kaksi viikkoa ensimmäisen avausyrityksen jälkeen: ei laatikkoa, ei tunnuksia.
Seuraavana päivänä onnistui. Ruudulle tuli teksti: Olet onnistuneesti lähettänyt uuden postilaatikkopyynnön ja me olemme sen vastaanottaneet. Tai jotain sinne päin. Hetken kuluttua tuli sähköpostilla vahvistus tilauksesta. Siinä sanottiin, että tunnukset uudelle laatikolle tulevat nykyiseen sähköpostiini. Ajattelin, että kohta se laatikko avataan.
Viikon odottamisen jälkeen rupesi hermostuttamaan siinä määrin, että soitin asiakaspalveluun. Jonottamisen jälkeen ystävällinen naisääni kehoitti ottamaan yhteyttä teknilliseen asiakaspalveluun. Hän yhdistikin puhelun sinne. Sanoivat, että jos kerran vahvistus tuli sähköpostilla, niin pitää vain odotella rauhassa. Jaahah.
Viikko vierähti taas. Ei tunnuksia, ei lisäsähköpostilaatikkoa. Soitin vaihteeksi asiakaspalveluun, kun en saa aikaani paremmin kulumaan. Miksi ihmeessä siinä luurissa pitää soida semmoinen b-luokan elokuvan musiikki? Ääh. Tällä kertaa olinkin ovela, ja soitin heti teknilliseen asiakaspalveluun. Jälleen kerran ystävällinen naisääni. Pengottiin hieman asiaani, ja kävikin ilmi, kas kas, ettei moista laatikkotilausta näy heillä missään. Jotenkas tilaus pitää tehdä uudelleen. Minä sanoin että ei käy, koska tässä on jo odoteltu kaksi viikkoa yhtä laatikon avausta, se avataan nyt heti, rupeappas avaamaan. Ei kuulemma onnistu, pitää soittaa tavalliseen asiakaspalveluun.
Viiden minuutin visuaalittoman elokuvan jälkeen ystävällinen naisääni lupasi avata laatikon itse, mutta tunnuksia pitäisi odotella pari päivää. Minä luulin joskus kauan sitten, että tietotekniikka jotenkin nopeuttaisi asioiden kulkua ja asioimista.
Tilanne kaksi viikkoa ensimmäisen avausyrityksen jälkeen: ei laatikkoa, ei tunnuksia.
Suomalainen verohelvetti, osa 1.
[internetistä poimittua]
Ajatusleikkinä kymmenen henkeä menee joka ilta ulos syömään illallista. Lasku kaikille yhteensä on 100 EUR. Jos he jakaisivat laskun samassa suhteessa kun maksamme tuloveroa, jako menisi suunnilleen näin:
Neljä ensimmäistä - köyhimmät - eivät maksaisi mitään, viides maksaisi 1 EUR, kuudes maksaisi 3 EUR, seitsemäs 7 EUR, kahdeksas 12 EUR, yhdeksäs 18 EUR. Kymmenes - rikkain - maksaisi 59 EUR.
He päättivät jakaa laskun niin. He söivät illallista joka päivä ja tunsivat itsensä suhteellisen tyytyväisiksi, kunnes eräänä päivänä ravintoloitsija päätti antaa heille alennusta. "Koska olette niin hyviä asiakkaita", hän sanoi, "saatte 20 EUR alennusta". Illallinen kymmenelle maksaisi vastedes vain 80 EUR.
Mutta miten alennus jaettaisiin heidän kesken? 2 EUR per nuppi? Mutta neljä söi jo ilmaiseksi. Tasan kuuden maksajan kesken ? 3,33 EUR? Ravintoloitsija ehdotti että olisi oikein säilyttää suurin piirtein aikaisempi maksusuhde. Tulos oli että viides sai syödä ilmaiseksi, kuudes maksoi 2 EUR, seitsemäs 5 EUR, kahdeksas 9 EUR, yhdeksäs 12 EUR ja kymmenes 52 EUR.
Kaikki kuusi saivat alennusta ja neljä ensimmäistä söivät edelleen ilmaiseksi.
Mutta illallisen jälkeen ravintolan ulkopuolella synty kahakka. "Minä säästin vain 1 EUR kahdestakymmenestä" aloitti kuudes. "Mutta kymmenes tienasi 7 EUR!" "Aivan", jatkoi viides, "Minäkin sain vain 1 EUR. Se on epäoikeudenmukaista, rikas öykkäri sai seitsemän kertaa enemmän kuin minä!". "On se niin väärin" jatkoi seitsemäs. "Miksi öykkäri saa 7 EUR kun minä sain vain 2 EUR ?". "Hetkinen!" huusivat neljä ensimmäistä yhteen ääneen. "Me emme saaneet mitään!". "Köyhiä riistetään!". Kaikki yhdeksän vetivät yhdessä kymmenennettä kunnolla turpiin.
Seuraavana iltana hän ei tullutkaan illalliselle, joten muut yhdeksän söivät ilman "öykkäriä". Kun lasku tuli, heiltä puuttui 52 EUR...
Tarinan opetus. Jos hyvätuloiset ovat yhteiskunnan sylkykuppeja, ketkä laskun maksavat heidän häipyessään?
maanantaina, huhtikuuta 10, 2006
Hyvää lukemista
sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2006
Lasten suusta
Tämä aihe tulee jatkuvasti esiin netissä. Parhaimmat palat kannattaa kirjoittaa lapsen omaan vauvakirjaan. Niihin voi myös oheistaa valokuvia. Meidän perheessä lapset tuottavat muutakin kuin puhetta.
Otin tänään kuvan kylpyammeeseen kakkaamisesta. Kiva kun pötkylä lilluu sulostuttaen veden laatua, jota pikkusisko tutkii makuaistiaan käyttäen hörppimällä vettä suihinsa. Mehevien röyhtäyksien jälkeen pesuhuoneesta kuuluu huuto: "Minällä tuli kakka!". Osa kaksikymmensenttisestä pökäleestä liukenee veteen ja loput jäävät kylpijöiden iholle. Täytyy käyttää suihkua ja vesi pitää vaihtaa.
Onneksi tytöt tulivat isäänsä, joka harrastaa säästäväisyyttä, mutta ulosteiden panttaaminen ei ehkä kuulu ihanteisiini. Kerrankin tytär pidätteli viikon, kunnes loppumaton pötkylöiden virta täytti arki-illat. Samaan aikaan sattui tietenkin vaimon tupperivaari-illat, ja sontien korjaaminen lankesi iskälle. Lopulta kiemurtelemista ei enää jaksanut katsoa, vaan peräsuoleen turskautettiin Mikrolaksia. Johan huilasi sen jälkeen!
Kulkutautiepidemian aikaan iski tietenkin okennustauti. Vaikka lapset kaksi vuotta sitten laittettiin ihmiskoekaniineiksi rotavirusrokotetutkimukseen, tuli tauti yrjöineen ja ripuleineen konkreettiseksi heti ensimmäisten köhäisyjen jälkeen. Piti oikein jäädä kotiin hoitamaan lapsia, ja se päivä menikin ripuleja ja "okkia" korjaillessa. Vanhempi tyttö sanoi vaan että "okka tuli", ja se tiesi sitä, että äitillä riitti luutuamista. Nuorempi osasi sanoa että "tuli okselmus". Posti toi kirjeen, että lapsenne sai plasebolääkettä. Noh, jäipähän hieno Tampereen Yliopiston (punainen) t-paita, jota pukiessa lapsi huutaa: "tiukka, tuikka".
Jännä, että taudit alkavat aina illalla nukkumaan mennessä. Koko yö meni sitten tunnin välein oksennuksia katselmoidessa. Lopulta aamukuudelta otin nuoremman tytön viereeni nukkumaan, ja seuraava oksennus ryöpsähti seinään tapetille. Iltapalana oli ollut kaakaota.
Itsekin kuumeisena tartunnan saaneena yritin lepuuttaa sohvalla maaten, mutta nuorimmainen tuli kasvojeni eteen sanoen: "haluan lissää mehuaaaaa, yörrrrrrjjjjöööäääääähhhhh." "Yökkäääääääääähhhhhhhh". "Pluurrruuuuuuuhhhhjjooooooaaaa". Siinä sitten yltympäriinsä raikkaanhajuisissa oksennuksissa, limoissa ja kokkareissa ylös syöksyen alkoi minullakin oksettaa. Mahakouraisun jälkeen sain kuitenkin nielaistua tulevan oksennuksen takaisin, eikä niitä enää sen koommin tullutkaan. Minä selvisin ainoana oksentamatta. Hieman tiukkaa kyllä teki.
Kylän pinnassa
Käytiin keskustan vaatekaupoissa. Ennen lähtöä laskettiin lapset pihalle, kun pitää tarkistaa ettei levy jää päälle tai vesihana auki. Menivät tietenkin heti halkokatoksen alle rypemään mutalätäkköön.
Stockmannin parkkihallista kävelymatkaa tulisi vain kadun ylitys, mutta sisäänkäynnin kyltissä luki täynnä jo aamukymmeneltä. Galna dagar. Ihmiset kantoivat ylpeinä keltaisia muovikasseja. Jotenkin vaan tuntuu, että hallissa tilaa vie työntekijöiden autot, eikä asiakkaille löydy kuin muutama ruutu. No Anttilan parkkitalossa löytyi tilaa jo neljännestä kerroksesta, edellisellä kerralla piti pyöritellä katolle 10. kerrokseen. Miksi, oi miksi ne mutkat pitää tehdä niin tiukoiksi, että jo pienen farmariauton vanteet osuvat reunakiviin. Hyvä ettei rengas tyhjentynyt. Mutkakohtien seinistä näkee myös, että jotkut autoilijat kokeilevat pellin jousto-ominaisuuksia ja maalipinnan kestävyyttä niihin.
Vaatekaupassa lämmitys on muistettu kytkeä päälle, asetuksena varmaan semmoset 35 astetta. Myyjättäret pitävätkin t-paitaa, joka ei yllä edes napaan asti. Samannäköisiä vaatteita roikkuu myös telineissä. Harsomaisesta kankaasta tehdyt string -malliset alushousut näyttävät mukavilta ja ilmavilta. Yhdellä myyjällä näyttikin olevan samanlaiset.
Lapset juoksevat eri suuntiin, toinen osaa mennä toiseen kauppaan. Liukuportaat kiinnostavat suunnattomasti. Joskus kauan sitten Rovaniemelle tuli Lapin ensimmäiset rullaportaat vaatekauppaan vanhan torin kulmalle. Lappalaiset tulivat Ivalosta ja Utsjoelta asti katsomaan ihmettä. Kun sain molemmat lapset kiinni, niin seuraavassa hetkessä toinen näkyy liukuportaissa matkalla ylöspäin. Onneksi toiseen suuntaan pitää käyttää portaita, ja sieltähän sitä jo laskeuduttiinkin. Täällä kun vaan kaikenmaailman pedofiilit vaanivat joka kulmassa.
Miksiköhän vaatekaupoissa aina haisee joku ihme tunkkainen? Villapaidat? Ja sitten siellä tuntee staattisen sähkön nostavan ihokarvat pystyyn. Uuh. Ja miksi niissä ei koskaan löydy istumapaikkoja miehille, jotka odottavat kumppaniaan tuskissaan?
Seuraan vaivautuneena sivussa, kun kassalla jok'ikinen rätti taitellaan moninkerroin ja sullotaan pussiin. Jono kasvaa. Miksi samaan aikaan ei voi periä maksua, vaan puoli kauppaa seuraa sitä hidasta vaatteiden vääntelyä? Asiakas ei tietenkään ole ehtinyt kaivaa edes lompsaa valmiiksi käteen.
Rotuaarilla tyttö hoksaa kadulla heiluvat mainokset, ja rupeaa hokemaan: "mennään hampurilaiselle, mennään, mennään, äiti, ikkä mennään hampurilaiselle". Mentiin sitten. Miksi siellä pitää aina jonottaa? Asioiden pitäisi sujua pikaisesti. Edellisen asiakkaan tilaus tuntuu olevan monimutkainen, kun sitä vatkataan viisi minuuttia kohdilleen. Hälinä vanhassa pankkisalissa on huumaava. Seuraavaksi jonon sivusta eteeni kiilaa vihreäkasvoinen nainen, joka valittaa spriten outoa makua. No sitä siinä sitten maistellaan, ja kurkistetaan muovikannen alle. Myyjätyttönen hakee johtajan paikalle. Onneksi reklamaatio siirtyy hänelle. Sitten tilaamaan. Kerrankin onnea, burgerit löytyvät heti tiskistä, ja viereisillä kassoilla myydään ei-oota. Lupaavat heille kuitenkin pöytääntarjoilun. Seuraan mielenkiinnolla miten rekkula edistyy vieressäni. Outomakuisen juoman syykin selvisi. Tankin hana ei ollut kunnolla kiinni, joten esanssin määrä ei mätsännyt. Itse tilasin light-kolaa ja maitoa.
Syönnin aikana tarjoilijatar sitten kiikutti burgereita lähipöytiin. Kumma kun ei anneta numerolappua, mistä näkisi mikä safka menee mihinkin pöytään, vaan käydään kyselemässä kenelle tämä tavallinen ja juusto tulikaan.
Tämän ketjun aterian komponentteja saa vaihdella mielensä mukaan. Ennen vanhaan pakkosyötettiin limunaatia ja ranskanperunoita, nykyisen liikalihavuuden kaudella voi valita valmiiksi kuorittuja porkkananpalasia, tai salaattia, ja limukan tilalle maitoa. Se maito tietenkään ei ole rasvatonta, mistä lapset pitävät, vaan kevytversiota, ja tietenkin Valiota. Lapset jopa söivät yhden juustoburgerin puoliksi, mitä nyt suolakurkut oksennettiin pöydälle. Ensimmäinen hamppari elläissään (lapset 4 ja 2 vuotta). Ketsuppi ja ranskalaiset maistuivat. Niiden pinnalla näkyy ylisuolaus. Itse vetelin sormilla suolia pois. Sitä ketsuppia löytyi myös lasten hiuksista, poskilta, korvien takaa, sormista, puserolta, haalareiden päältä, pöydältä ja yksi paperikipponen putosi lattialle ketsuppipuoli alaspäin. Viisi tai kuusi kipposta meni kaikenkaikkiaan. Nästuukeja kymmenen. Pippuripusseja en löytänyt mistään.
Kotimatkalla kiireelliset ja tärkeät autoilijat ohittelivat ja kiilasivat heti eteen roiskien loskaa ja kuravelliä tuulilasin täyteen. Viereinen kaista oli vapaana ainakin kaksi kilometriä eteenpäin.
Stockmannin parkkihallista kävelymatkaa tulisi vain kadun ylitys, mutta sisäänkäynnin kyltissä luki täynnä jo aamukymmeneltä. Galna dagar. Ihmiset kantoivat ylpeinä keltaisia muovikasseja. Jotenkin vaan tuntuu, että hallissa tilaa vie työntekijöiden autot, eikä asiakkaille löydy kuin muutama ruutu. No Anttilan parkkitalossa löytyi tilaa jo neljännestä kerroksesta, edellisellä kerralla piti pyöritellä katolle 10. kerrokseen. Miksi, oi miksi ne mutkat pitää tehdä niin tiukoiksi, että jo pienen farmariauton vanteet osuvat reunakiviin. Hyvä ettei rengas tyhjentynyt. Mutkakohtien seinistä näkee myös, että jotkut autoilijat kokeilevat pellin jousto-ominaisuuksia ja maalipinnan kestävyyttä niihin.
Vaatekaupassa lämmitys on muistettu kytkeä päälle, asetuksena varmaan semmoset 35 astetta. Myyjättäret pitävätkin t-paitaa, joka ei yllä edes napaan asti. Samannäköisiä vaatteita roikkuu myös telineissä. Harsomaisesta kankaasta tehdyt string -malliset alushousut näyttävät mukavilta ja ilmavilta. Yhdellä myyjällä näyttikin olevan samanlaiset.
Lapset juoksevat eri suuntiin, toinen osaa mennä toiseen kauppaan. Liukuportaat kiinnostavat suunnattomasti. Joskus kauan sitten Rovaniemelle tuli Lapin ensimmäiset rullaportaat vaatekauppaan vanhan torin kulmalle. Lappalaiset tulivat Ivalosta ja Utsjoelta asti katsomaan ihmettä. Kun sain molemmat lapset kiinni, niin seuraavassa hetkessä toinen näkyy liukuportaissa matkalla ylöspäin. Onneksi toiseen suuntaan pitää käyttää portaita, ja sieltähän sitä jo laskeuduttiinkin. Täällä kun vaan kaikenmaailman pedofiilit vaanivat joka kulmassa.
Miksiköhän vaatekaupoissa aina haisee joku ihme tunkkainen? Villapaidat? Ja sitten siellä tuntee staattisen sähkön nostavan ihokarvat pystyyn. Uuh. Ja miksi niissä ei koskaan löydy istumapaikkoja miehille, jotka odottavat kumppaniaan tuskissaan?
Seuraan vaivautuneena sivussa, kun kassalla jok'ikinen rätti taitellaan moninkerroin ja sullotaan pussiin. Jono kasvaa. Miksi samaan aikaan ei voi periä maksua, vaan puoli kauppaa seuraa sitä hidasta vaatteiden vääntelyä? Asiakas ei tietenkään ole ehtinyt kaivaa edes lompsaa valmiiksi käteen.
Rotuaarilla tyttö hoksaa kadulla heiluvat mainokset, ja rupeaa hokemaan: "mennään hampurilaiselle, mennään, mennään, äiti, ikkä mennään hampurilaiselle". Mentiin sitten. Miksi siellä pitää aina jonottaa? Asioiden pitäisi sujua pikaisesti. Edellisen asiakkaan tilaus tuntuu olevan monimutkainen, kun sitä vatkataan viisi minuuttia kohdilleen. Hälinä vanhassa pankkisalissa on huumaava. Seuraavaksi jonon sivusta eteeni kiilaa vihreäkasvoinen nainen, joka valittaa spriten outoa makua. No sitä siinä sitten maistellaan, ja kurkistetaan muovikannen alle. Myyjätyttönen hakee johtajan paikalle. Onneksi reklamaatio siirtyy hänelle. Sitten tilaamaan. Kerrankin onnea, burgerit löytyvät heti tiskistä, ja viereisillä kassoilla myydään ei-oota. Lupaavat heille kuitenkin pöytääntarjoilun. Seuraan mielenkiinnolla miten rekkula edistyy vieressäni. Outomakuisen juoman syykin selvisi. Tankin hana ei ollut kunnolla kiinni, joten esanssin määrä ei mätsännyt. Itse tilasin light-kolaa ja maitoa.
Syönnin aikana tarjoilijatar sitten kiikutti burgereita lähipöytiin. Kumma kun ei anneta numerolappua, mistä näkisi mikä safka menee mihinkin pöytään, vaan käydään kyselemässä kenelle tämä tavallinen ja juusto tulikaan.
Tämän ketjun aterian komponentteja saa vaihdella mielensä mukaan. Ennen vanhaan pakkosyötettiin limunaatia ja ranskanperunoita, nykyisen liikalihavuuden kaudella voi valita valmiiksi kuorittuja porkkananpalasia, tai salaattia, ja limukan tilalle maitoa. Se maito tietenkään ei ole rasvatonta, mistä lapset pitävät, vaan kevytversiota, ja tietenkin Valiota. Lapset jopa söivät yhden juustoburgerin puoliksi, mitä nyt suolakurkut oksennettiin pöydälle. Ensimmäinen hamppari elläissään (lapset 4 ja 2 vuotta). Ketsuppi ja ranskalaiset maistuivat. Niiden pinnalla näkyy ylisuolaus. Itse vetelin sormilla suolia pois. Sitä ketsuppia löytyi myös lasten hiuksista, poskilta, korvien takaa, sormista, puserolta, haalareiden päältä, pöydältä ja yksi paperikipponen putosi lattialle ketsuppipuoli alaspäin. Viisi tai kuusi kipposta meni kaikenkaikkiaan. Nästuukeja kymmenen. Pippuripusseja en löytänyt mistään.
Kotimatkalla kiireelliset ja tärkeät autoilijat ohittelivat ja kiilasivat heti eteen roiskien loskaa ja kuravelliä tuulilasin täyteen. Viereinen kaista oli vapaana ainakin kaksi kilometriä eteenpäin.
perjantaina, huhtikuuta 07, 2006
Elämän iloisia asioita
- reipas vaimo
- terveet lapset
- isovanhemmat ja isoisovanhemmat
- Formula 1
- kivat naapurit ja ystävät
- mielenkiintoinen työ
- internetyhteys kotona
- modeemi tulee tänään postissa
- omakotitalo, joka tosiasiassa kuuluu pankille
- asuntolainaa vähemmän kuin 100000 euroa
- lumi sulaa, kesä tulee
- grillauskauden voi aloittaa kohta
- näkkileipäetu työpaikalla
- mukavat työkaverit
- auto toimii moitteetta
- posti kulkee, vaikka vähän hitaanpuoleisesti
- ruokakaupasta saa peruselintarvikkeita
- Lidl
- haaparantalaiset ruokakaupat
- Polarbröd Råg
- Expressen, joka kertoi helmikuussa lemunaatin bentseenistä [syöpää aihettava myrkky] Suomen vaietessa asiasta huhtikuuhun asti
- Falukorv
- tikka nakutteli sarjoja sähköpylvääseen aamulla
- XB, pasha, kulitsa, baba, lammas, valkosipuli
- laihduttajalle aamiainen, välipala, lounas, päivällinen ja iltapala
- Ingmannin tuotteet
- Yngwie J. Malmsteen (en uskaltanut laittaa tätä ensimmäiseksi)
- vuoden aikana alle kymmenen sähkökatkosta
- vähäsuolainen soijakastike
- C++ ohjelmointikieli
- tuoreet mansikat kesällä
- oman puutarhan vaaraimet, omenat, viinimarjat
- vihreä nurmikko ja auringonpaiste
- terveet lapset
- isovanhemmat ja isoisovanhemmat
- Formula 1
- kivat naapurit ja ystävät
- mielenkiintoinen työ
- internetyhteys kotona
- modeemi tulee tänään postissa
- omakotitalo, joka tosiasiassa kuuluu pankille
- asuntolainaa vähemmän kuin 100000 euroa
- lumi sulaa, kesä tulee
- grillauskauden voi aloittaa kohta
- näkkileipäetu työpaikalla
- mukavat työkaverit
- auto toimii moitteetta
- posti kulkee, vaikka vähän hitaanpuoleisesti
- ruokakaupasta saa peruselintarvikkeita
- Lidl
- haaparantalaiset ruokakaupat
- Polarbröd Råg
- Expressen, joka kertoi helmikuussa lemunaatin bentseenistä [syöpää aihettava myrkky] Suomen vaietessa asiasta huhtikuuhun asti
- Falukorv
- tikka nakutteli sarjoja sähköpylvääseen aamulla
- XB, pasha, kulitsa, baba, lammas, valkosipuli
- laihduttajalle aamiainen, välipala, lounas, päivällinen ja iltapala
- Ingmannin tuotteet
- Yngwie J. Malmsteen (en uskaltanut laittaa tätä ensimmäiseksi)
- vuoden aikana alle kymmenen sähkökatkosta
- vähäsuolainen soijakastike
- C++ ohjelmointikieli
- tuoreet mansikat kesällä
- oman puutarhan vaaraimet, omenat, viinimarjat
- vihreä nurmikko ja auringonpaiste
torstaina, huhtikuuta 06, 2006
Laveakaistainen tiedonkulku, osa 2.
Varsinaiset tunnukset putkahtivat postilaatikkoon 29.3, siis kaksi kuukautta tilaamisesta. Mukana tuli myös salaperäinen romppu, jonka ohjelmistot pitänee asentaa koneelle.
Soitin vaihteeksi taas asiakaspalveluun, ja ystävällisesti kerrottiin asennuksen tapahtuvan 6.4. Pelkokertoimen ollesssa jo melko korkealla, ajattelin että tuo päivämäärä tarkoittaa tietenkin aikaisinta mahdollista hetkeä. Mutta kuinkas kävikään! Asiakaspalvelusta soitettiin 4.4, että jos passaa, niin asentaja tulee 5.4. Jo vain passaa! Näin tapahtui, internetti on valmis, yhteys pelaa! Hip hurraaaaaaa! Aikaa meni 9 viikkoa ja 1 päivä. Että näin suomalaisessa tietoyhteiskunnassa.
Nyt kun vain se modeemi tulisi postissa niin pääsisi nettiin. Argh.
P.S. Saksassa saa 30 eurolla 2 Megan yhteyden kännykkään. Suomessa saa puolinopeuden 32 eurolla johdon päähän.
Soitin vaihteeksi taas asiakaspalveluun, ja ystävällisesti kerrottiin asennuksen tapahtuvan 6.4. Pelkokertoimen ollesssa jo melko korkealla, ajattelin että tuo päivämäärä tarkoittaa tietenkin aikaisinta mahdollista hetkeä. Mutta kuinkas kävikään! Asiakaspalvelusta soitettiin 4.4, että jos passaa, niin asentaja tulee 5.4. Jo vain passaa! Näin tapahtui, internetti on valmis, yhteys pelaa! Hip hurraaaaaaa! Aikaa meni 9 viikkoa ja 1 päivä. Että näin suomalaisessa tietoyhteiskunnassa.
Nyt kun vain se modeemi tulisi postissa niin pääsisi nettiin. Argh.
P.S. Saksassa saa 30 eurolla 2 Megan yhteyden kännykkään. Suomessa saa puolinopeuden 32 eurolla johdon päähän.
keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006
Laveakaistainen tiedonkulku, osa 1.
Harkinnan jälkeen päätettiin ottaa laajakaista kotiin. No, ensin hintavertailua netissä. Tuntui kyllä lehti-ilmoituksissakin, että kaikki operaattorit tarjosivat liittymiään ilman avausmaksua ja modeemi kaupan päälle. Kuukausiveloitus puolestaan mätsäsi kymmenen sentin tarkkuudella. Ai niin, mutta eihän tämä olekaan oikea markkinatalous, missä syntyy vapaata kilpailua.
Valitsin Soneran. Huhujen mukaan sen liittymät toimivat parhaiten. Paikallisella Oulun Puhelinosakeyhtiöllä Opoyllä pätkii, opiskelijaverkko tukkeutuu, digitelevisiolähetykset rätisevät, kuva menee kuutioiksi. Lasku tulee kyllä säntillisesti. No, valinta tuli tehtyä, ja katsotaan loppuun asti miten käy.
Soneran laatimissa toimitusehdoissa lukeee että liittymän avaukseen kuluu noin 5 viikkoa. Tyrmistyttävää! Mikä siinä maksaa? Etanat! Kolleega kertoi tehneensä asennuksia eteläsuomalaisessa puhelinfirmassa, ja yhden liittymän kytkemiseen menee noin yksi minuutti, jos sitäkään. Näin tapahtuu, jos ja vain jos laajakaista tulee samalta operaattorilta, mikä hallinnoi paikallista puhelinverkkoa. Kysyin ostosmarketin suoramyyjänuorilta tarkemmin asiasta, ja he kertoivat Opoyn jarruttavan kaikin keinoin kilpailevaa operaattoria. Tämä on helppo uskoa näistä paikallisista osuuskunta-aatteen ja kepulaisuuden turruttamista junteista.
Kun tilaamisesta (31.1) oli kulunut 4 viikkoa, soitin Soneralle kysyäkseni asennuksesta, ja modeemista, mitä posti ei ollut tuonut. Ystävällisesti minulle selitettiin, että tilaus on kirjautunut heidän järjestelmään 21.2. Minä yritin selittää, että tein tilauksen tammikuussa. Lopulta alkuperäinen, päivätty tilauslomake löytyikin. Rupesin aavistelemaan jo pahaa. Kyllä, se 5 viikkoa ruvetaan laskemaan vasta siitä, kun "järjestelmä" suvaitsee ottaa vastaan tilauksen. Sain kyllä tilauksen yhteydessä parin sekunnin kuluttua tietokonevastauksen tilauksen onnistumisesta.
Soittelin sitten 24.3 uudestaan asiakaspalveluun, miten asia edistyy. No eihän se tietenkään ollut edistynyt ollenkaan. Lupasivat lähettää liittymän tunnusnumeron. Se tulikin seuraavalla viikolla. Minä luulin että sillä voi kirjautua Soneran nettiportaalin "Omille Sivuille". Se ei tietenkään onnistunut, vaan ystävälliset suoramarkkinointinuoret marketilla kertoivat varsinaisten tunnusten tulevan postissa erikseen. Myöskin heille oli kerrottu sisäpiiriasiana, että avaamiseen kuluu palttiarallaa seitsemän viikkoa. Hui!
Näppärää muuten, että ostoksilla käydessään voi hoidella nettiasioitaan ihmiskontaktissa, eikä kylmän koneäänen kanssa tyyliin: "Jos haluat kuunnella lisää loistavista tarjouksistamme, paina kolme". Tavallisesti ihmiset tihentävät askeliaan näiden markkinointitiskien kohdalla, ja sivuille pälyileminenkin lakkaa hetkeksi.
Valitsin Soneran. Huhujen mukaan sen liittymät toimivat parhaiten. Paikallisella Oulun Puhelinosakeyhtiöllä Opoyllä pätkii, opiskelijaverkko tukkeutuu, digitelevisiolähetykset rätisevät, kuva menee kuutioiksi. Lasku tulee kyllä säntillisesti. No, valinta tuli tehtyä, ja katsotaan loppuun asti miten käy.
Soneran laatimissa toimitusehdoissa lukeee että liittymän avaukseen kuluu noin 5 viikkoa. Tyrmistyttävää! Mikä siinä maksaa? Etanat! Kolleega kertoi tehneensä asennuksia eteläsuomalaisessa puhelinfirmassa, ja yhden liittymän kytkemiseen menee noin yksi minuutti, jos sitäkään. Näin tapahtuu, jos ja vain jos laajakaista tulee samalta operaattorilta, mikä hallinnoi paikallista puhelinverkkoa. Kysyin ostosmarketin suoramyyjänuorilta tarkemmin asiasta, ja he kertoivat Opoyn jarruttavan kaikin keinoin kilpailevaa operaattoria. Tämä on helppo uskoa näistä paikallisista osuuskunta-aatteen ja kepulaisuuden turruttamista junteista.
Kun tilaamisesta (31.1) oli kulunut 4 viikkoa, soitin Soneralle kysyäkseni asennuksesta, ja modeemista, mitä posti ei ollut tuonut. Ystävällisesti minulle selitettiin, että tilaus on kirjautunut heidän järjestelmään 21.2. Minä yritin selittää, että tein tilauksen tammikuussa. Lopulta alkuperäinen, päivätty tilauslomake löytyikin. Rupesin aavistelemaan jo pahaa. Kyllä, se 5 viikkoa ruvetaan laskemaan vasta siitä, kun "järjestelmä" suvaitsee ottaa vastaan tilauksen. Sain kyllä tilauksen yhteydessä parin sekunnin kuluttua tietokonevastauksen tilauksen onnistumisesta.
Soittelin sitten 24.3 uudestaan asiakaspalveluun, miten asia edistyy. No eihän se tietenkään ollut edistynyt ollenkaan. Lupasivat lähettää liittymän tunnusnumeron. Se tulikin seuraavalla viikolla. Minä luulin että sillä voi kirjautua Soneran nettiportaalin "Omille Sivuille". Se ei tietenkään onnistunut, vaan ystävälliset suoramarkkinointinuoret marketilla kertoivat varsinaisten tunnusten tulevan postissa erikseen. Myöskin heille oli kerrottu sisäpiiriasiana, että avaamiseen kuluu palttiarallaa seitsemän viikkoa. Hui!
Näppärää muuten, että ostoksilla käydessään voi hoidella nettiasioitaan ihmiskontaktissa, eikä kylmän koneäänen kanssa tyyliin: "Jos haluat kuunnella lisää loistavista tarjouksistamme, paina kolme". Tavallisesti ihmiset tihentävät askeliaan näiden markkinointitiskien kohdalla, ja sivuille pälyileminenkin lakkaa hetkeksi.
