lauantaina, tammikuuta 24, 2009
Tarhattu
Mikkonen kertoi televisiossa, kuinka lapsia nykyään tarhataan kuin minkkejä. Sehän on tietenkin täysin luonnonvastaista. Lapsi joutuu eritellyksi ja eristetyksi oman ikäistensä joukkoon, jossa pitää taistella selviytymisestään ja hoitotädin huomiosta. Vähän samalla tavalla kuin linnunpoikaset pöntössä. Se, jonka suu mollottaa suurimpana, saa madon ja jää henkiin. Hiemankin arempi lapsi jää toisten varjoon.
Mikkonen kertoi myös, että tarhaaminen palvelee demariyhteiskuntaa, missä kaikki vanhemmat pakotetaan töihin ja lapset tarhaan. Siis pois luonnollisesta kasvuympäristöstään, kodista. Lapsista kasvaa tarhoissa pikku Putin-Jugend, joka valjastetaan kommunistiseen yhteiskuntaan. Holhoushan aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Pitää mennä neuvoloihin, osallistua synnyttämisvalmennuksiin. Ei saa tukiroposia, jos ei ilmoita raskaudestaan ajoissa. Jopa mieskin pääsee katsomaan terveyskeskukseen synnytysfilmin, jossa vuonna 1971 syntynyt nainen ponnistaa uuden kansalaisen Kekkosslovakiaan.
Minun mielestä lapsi kuuluu kotiin. Naisten paikka on kotona lasten kanssa. Ei mitään uraputkia. Silloin työmarkkinoilla kaikilla miehillä olisi täystyöllisyys, siis ei minkäänlaista työttömyyttä. Tämä johtaa tietenkin siihen, että miehen palkka riittää perheen elättämiseen, kun naiset pysyvät kotona. Toki pieni määrä naisia voitaneen kouluttaaa sairaan- ja lastenhoitajiksi.
Eikös Japanissa näin toimitakin? Mies tulee raskaan työpäivän jälkeen Toyotalta kotiin, jossa puhtaat, hyvin hoidetut lapset odottavat. Mies voi lepuutella sohvalla, lukea päivän lehteä, ja vaimo riisuu kengät ja hieroo veren kiertämään. Laatuaika alkaa heti kotiin tultua. Sen jälkeen napsitaan sushia ja sakea. Suomessa säntäillään ruuhkaisiin kauppoihin, lapset parkuvat nälissään ja turhautuneina tarhapäivästä, koko perheellä hermot katkeamispisteessä. Kotona sitten möllötetään happamina ja haluttomina. Palkkakin on surkean pieni. Pitää tinkiä kalliin kurkun ja paprikan ostamisesta. Tomaatteja hintaan 5€/kg ei voi ajatellakaan ostavansa.
Lapsilisät porrastetaan täysin väärin. Suurin tulonsiirto tulisi tehdä tietenkin ensimmäisestä lapsesta. Toisesta hieman vähemmän, ja ehkä viidennen jälkeen vain muodollinen korvaus olisi paikallaan. Nimittäin seuraava lapsi voi käyttää aina vanhemman sisaruksensa vaatteita, turvaistuimia, syöttötuolia jne.
Kaikki tarhat eivät tietenkään ole tällaisia. Yksityiset päiväkodit tarjoavat kodinomaisen, turvallisen ja turhista rajoituksista vapaan kasvuympäristön. Lapsi saa tulla vaikka keittiöön avustamaan ruoanlaitossa. Tämä on kielletty demaritarhassa, vedotaan johonkin epämääräisiin hygieniasyihin. Vaikka samalla tavallahan sitä ruokaa tehdään kodeissakin.
Vaimoni työskentelee martinniemeläisessä yksityisessä päiväkodissa, jonka seinällä komeilee Mannerheimin kuva.
Sinne minäkin uskaltaisin lapseni laittaa hoitoon.
Mikkonen kertoi myös, että tarhaaminen palvelee demariyhteiskuntaa, missä kaikki vanhemmat pakotetaan töihin ja lapset tarhaan. Siis pois luonnollisesta kasvuympäristöstään, kodista. Lapsista kasvaa tarhoissa pikku Putin-Jugend, joka valjastetaan kommunistiseen yhteiskuntaan. Holhoushan aloitetaan jo ennen lapsen syntymää. Pitää mennä neuvoloihin, osallistua synnyttämisvalmennuksiin. Ei saa tukiroposia, jos ei ilmoita raskaudestaan ajoissa. Jopa mieskin pääsee katsomaan terveyskeskukseen synnytysfilmin, jossa vuonna 1971 syntynyt nainen ponnistaa uuden kansalaisen Kekkosslovakiaan.
Minun mielestä lapsi kuuluu kotiin. Naisten paikka on kotona lasten kanssa. Ei mitään uraputkia. Silloin työmarkkinoilla kaikilla miehillä olisi täystyöllisyys, siis ei minkäänlaista työttömyyttä. Tämä johtaa tietenkin siihen, että miehen palkka riittää perheen elättämiseen, kun naiset pysyvät kotona. Toki pieni määrä naisia voitaneen kouluttaaa sairaan- ja lastenhoitajiksi.
Eikös Japanissa näin toimitakin? Mies tulee raskaan työpäivän jälkeen Toyotalta kotiin, jossa puhtaat, hyvin hoidetut lapset odottavat. Mies voi lepuutella sohvalla, lukea päivän lehteä, ja vaimo riisuu kengät ja hieroo veren kiertämään. Laatuaika alkaa heti kotiin tultua. Sen jälkeen napsitaan sushia ja sakea. Suomessa säntäillään ruuhkaisiin kauppoihin, lapset parkuvat nälissään ja turhautuneina tarhapäivästä, koko perheellä hermot katkeamispisteessä. Kotona sitten möllötetään happamina ja haluttomina. Palkkakin on surkean pieni. Pitää tinkiä kalliin kurkun ja paprikan ostamisesta. Tomaatteja hintaan 5€/kg ei voi ajatellakaan ostavansa.
Lapsilisät porrastetaan täysin väärin. Suurin tulonsiirto tulisi tehdä tietenkin ensimmäisestä lapsesta. Toisesta hieman vähemmän, ja ehkä viidennen jälkeen vain muodollinen korvaus olisi paikallaan. Nimittäin seuraava lapsi voi käyttää aina vanhemman sisaruksensa vaatteita, turvaistuimia, syöttötuolia jne.
Kaikki tarhat eivät tietenkään ole tällaisia. Yksityiset päiväkodit tarjoavat kodinomaisen, turvallisen ja turhista rajoituksista vapaan kasvuympäristön. Lapsi saa tulla vaikka keittiöön avustamaan ruoanlaitossa. Tämä on kielletty demaritarhassa, vedotaan johonkin epämääräisiin hygieniasyihin. Vaikka samalla tavallahan sitä ruokaa tehdään kodeissakin.
Vaimoni työskentelee martinniemeläisessä yksityisessä päiväkodissa, jonka seinällä komeilee Mannerheimin kuva.
Sinne minäkin uskaltaisin lapseni laittaa hoitoon.
