maanantaina, tammikuuta 29, 2007
Armeijamuistoja sieltä jostakin, osa 1.
Armeijan käyminen kuuluu jokaisen suomalaisen miehen perusvelvollisuuksiin. Jotkut epämääräiset marginaaliryhmät välttynevät tästä oikeudesta milloin milläkin perusteella. Ruvetaan hulluiksi, kasvissyöjiksi, aseitten vastustajiksi tai homppeleiksi. Tai Jehovantodistajiksi. Ehkä nykyään vapautetaan kansalaisvelvollisuudestaan muitakin erikoisvälttelijöitä, pelkureita.
Omalta osaltani armeija alkoi ystäväni äidin parturiliikkeessä. Reipas panapäinen parturi saksi pitkän poninhäntäni katki solmittuaan ensin sen siistiksi paketiksi, ja se talletettiin muovipussiin. Tuolla se pussi möllöttää kaapin päällä vieläkin. Lopputuloksesta sain kuulla kommentin, että "tulipa siisti Kaitsustakin!". Muistan kun mummo joskus kehoitti minua menemään parturiin, että tulisipa "kaunis ja siisti tukka" eikä olisi "tuollainen kuontalo!" Jopa raha luvattiin antaa mukaan parturiin mukaan. Hmm, ensimmäinen tuntemus oli kuin kynityllä kanalla. Ilmava ja paleleva pää tuntui tuulisella säällä jopa kylmältä. Ja kun joi vettä hanasta, niin vaistomaisesti piti huitaista hiuslettiä pois suun edestä. Tätä kesti noin puoli vuotta, ilman hiuksiakin.
Kutsunnat sujuivat joustavasti Oulussa vanhalla kasarmilla Intiössä, Tuiran kupeessa. Ulkopaikkakuntalaiset pääsivät mukavasti jonojen ohi, ja hetken kuluttua lääkärin vastaanotolla laitettiin vain nimi paperiin, että oletko terve, ja haluatko käydä armeijan. Pianaikaa syötiin jo munkkia ja juotiin kahvia lottien kafeteriassa. Toiset joutuivat katsomaan loputtoman pitkän propagandafilmin armeijan mahdollisuuksista. Varusmieskirjurit huutelivat että "aika väbä o aamuja jälijellä". Ja että "aamukasat" voivat ruveta laskemaan aamuja ennen kuin lähtevät "ryynäämään". "Revi mopo siitä aamuja, niin että vanha lähtee ja paska jää!"
Sitten se elokuinen kylmä päivä koitti. Lähtö tapahtui Rovaniemen rautatieasemalta. Tyttöystävä suuteli tavallista pidempään. Itkuakin pukkasi. Ja heti kohta kolmen viikon kuluttua nähtäisiin taas! Bussin etuosassa luki "Sodankylä" ja lisälapussa "Varuskunnan kautta". Hmm. No oli siellä joku siviilikin joukossa Ivaloon menossa. Mukaan sai ottaa ohjeiden mukaan vain välttämättömimmän omaisuuden, partakoneen ja lenkkikengät. Ujutin mukaan salaa pari Kismettiä, jos vaikka ei pääsisi sotkuun. Aurinkoinen matka pohjoiseen varuskuntaan alkoi.
Tunnelma bussissa oli äärimmäisen apea. Jollakulla alahuuli väpätti, joku puri huultaan, jokseenkin kaikki istuivat hiljaa apaattisina tai peloissaan. Siihen aikaan ei tunnettu kännyköitä. Ehkä nykyiset varusmiehet purkavat frustraatiotaan siihen. Minun aikana käytettiin kolikkopuhelinta, kirjeitä ja postikortteja. Käyrämössä bussi pysähtyy vartiksi, jolloin ehtii käydä ostamassa nakkisämpylän tai pilsnerin. Monet tekevät niin. Palvelu on nopeaa. Äärimmäisen nopeaa. Paikkaa kutsutaan v*tutusrajaksi, koska varuskunta häämöttää puolenvälin jälkeen. Kaljan jälkeen todellisuus ehkä tuntuu miedommalta, mutta varsinainen mieliharmi alkaakin yleensä vasta aamulla herätyksen jälkeen. Ei kuitenkaan sissikomppaniassa, jonne olin menossa.
Omalta osaltani armeija alkoi ystäväni äidin parturiliikkeessä. Reipas panapäinen parturi saksi pitkän poninhäntäni katki solmittuaan ensin sen siistiksi paketiksi, ja se talletettiin muovipussiin. Tuolla se pussi möllöttää kaapin päällä vieläkin. Lopputuloksesta sain kuulla kommentin, että "tulipa siisti Kaitsustakin!". Muistan kun mummo joskus kehoitti minua menemään parturiin, että tulisipa "kaunis ja siisti tukka" eikä olisi "tuollainen kuontalo!" Jopa raha luvattiin antaa mukaan parturiin mukaan. Hmm, ensimmäinen tuntemus oli kuin kynityllä kanalla. Ilmava ja paleleva pää tuntui tuulisella säällä jopa kylmältä. Ja kun joi vettä hanasta, niin vaistomaisesti piti huitaista hiuslettiä pois suun edestä. Tätä kesti noin puoli vuotta, ilman hiuksiakin.
Kutsunnat sujuivat joustavasti Oulussa vanhalla kasarmilla Intiössä, Tuiran kupeessa. Ulkopaikkakuntalaiset pääsivät mukavasti jonojen ohi, ja hetken kuluttua lääkärin vastaanotolla laitettiin vain nimi paperiin, että oletko terve, ja haluatko käydä armeijan. Pianaikaa syötiin jo munkkia ja juotiin kahvia lottien kafeteriassa. Toiset joutuivat katsomaan loputtoman pitkän propagandafilmin armeijan mahdollisuuksista. Varusmieskirjurit huutelivat että "aika väbä o aamuja jälijellä". Ja että "aamukasat" voivat ruveta laskemaan aamuja ennen kuin lähtevät "ryynäämään". "Revi mopo siitä aamuja, niin että vanha lähtee ja paska jää!"
Sitten se elokuinen kylmä päivä koitti. Lähtö tapahtui Rovaniemen rautatieasemalta. Tyttöystävä suuteli tavallista pidempään. Itkuakin pukkasi. Ja heti kohta kolmen viikon kuluttua nähtäisiin taas! Bussin etuosassa luki "Sodankylä" ja lisälapussa "Varuskunnan kautta". Hmm. No oli siellä joku siviilikin joukossa Ivaloon menossa. Mukaan sai ottaa ohjeiden mukaan vain välttämättömimmän omaisuuden, partakoneen ja lenkkikengät. Ujutin mukaan salaa pari Kismettiä, jos vaikka ei pääsisi sotkuun. Aurinkoinen matka pohjoiseen varuskuntaan alkoi.
Tunnelma bussissa oli äärimmäisen apea. Jollakulla alahuuli väpätti, joku puri huultaan, jokseenkin kaikki istuivat hiljaa apaattisina tai peloissaan. Siihen aikaan ei tunnettu kännyköitä. Ehkä nykyiset varusmiehet purkavat frustraatiotaan siihen. Minun aikana käytettiin kolikkopuhelinta, kirjeitä ja postikortteja. Käyrämössä bussi pysähtyy vartiksi, jolloin ehtii käydä ostamassa nakkisämpylän tai pilsnerin. Monet tekevät niin. Palvelu on nopeaa. Äärimmäisen nopeaa. Paikkaa kutsutaan v*tutusrajaksi, koska varuskunta häämöttää puolenvälin jälkeen. Kaljan jälkeen todellisuus ehkä tuntuu miedommalta, mutta varsinainen mieliharmi alkaakin yleensä vasta aamulla herätyksen jälkeen. Ei kuitenkaan sissikomppaniassa, jonne olin menossa.
sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007
Poroa pöytään!
Poro kuuluu lappilaiseen ruokapöytään, kuin Angus-nauta Whopperin väliin. Eteläsuomalaiset tokkopa syövät poroa koskaan kouluruokana, ja äärimmäisen harvoin kotona. Miksi? No siksi tietenkin, ettei kyseistä otusta löydy etelhän pakastealtaista. Ja jos löytyy, niin hinta 20EUR/kg saa valinnan kääntymään helposti tarjousnautasikaan.
Muistan omista kouluruokailuista, että poroa sai kaksi kertaa vuodessa. Toinen kerta sattui itsenäisyyspäivän aatoksi, ja toinen joskus maaliskuun loppupuolelle poronlihakeittona. Se kuvotti monia. Minä kun söin kaikkea ja kaiken mitä koulussa tarjottiin, niin poronlihakeitto sai minutkin harkitsevaksi. Jänteiset rustonkappaleet uivat perunoiden seassa, ja koko komeus oli samennettu vehnäjauhovelliksi. Uuugh. Käristyksenä rusto sentään sulaa jonkin verran, ja lopputulos maistuu herkulliselta. Joissakin resepteissä mukaan ujutetaan savupekonia, josta tulee maukas harmoninen rasva-liha-suola-karsinogeeni-yhdistelmä. Siihen kun yhdistää puikulapottumuusin, niin avot! Muusiin tulee toki voita iso köntsä. Ja kermaa tai umpimaitoa.
Armeijassa (Sodankylässä) poroa sai ilmeiseti kerran vuodessa. Itsenäisyyspäivänä. Nam, herkullista!
Poronkäristysfiksaation vimmoittamana säntäsin lähimarkettiin. Ensimmäisestä puljusta ei löytynyt kuin Lapin Lihan pikkupaketteja poroa hintaan 5EUR/240g. Ei tullut kauppoja. Menin toiseen vihreäväriseen kauppaan, ja sieltä löytyikin himoitsemaani lihaskudosta. Mutta hinta 15,99EUR/750g ei oikein sopinut matalapalkka-alaiselle. Viereisestä laatikosta löytyi samannäköistä (ja samanmakuista) lihaa hintaan 3,95EUR/750g, ja kaupat tuli heti. Kyseessä oli tietenkin Uusi-Seelantilainen saksanhirvi, jota nykyään pitäisi ilmeiseti kutsua punapeuraksi (Red Deer). Ilkka Koivisto tosin vaatii nimeksi isopeura. Hösh!
Muistan kerran, kun lähdin kesämökille keskellä talvea entisen bändimme rumpalin kanssa, ja häntä hakiessa piipahdin hänen silloisen kotinsa eteisessä. Heti nenään tulvahti poron tuoksu. Minut kutsuttin sisään, ja neuvottiin odottamaan ruokaa. Hänen äitinsä laittoi poronlihakeittoa, niin että luutkin olivat mukana. Koko perhe lappoi soppaa kiduksiinsa. Minuakin vaadittiin testaamaan keiton makua. Heti huomasi, että poro kannattaa keittää luineen, ja liha pilkkoa karjalanpaistimaisiksi isoiksi paloiksi. Pöydästä löytyi ruisleipää ja voita, sekä punaista maitoa. Perunat maistuivat herkullisilta. Muita "rehuja" keitossa ei näkynyt. Suolat olivat kohdillaan. Ensimmäiseksi mökille päästyä meni päälärillinen kaivovettä.
Armeijassa Rovajärven ampumaleirin aikaan kysyttiin vapaaehtoisia, ja minähän ilmoittauduin heti palvelukseen, ja pääsin huoltojoukkueeseen. Toiset sissit joutuivat maalijoukkueeksi jonnekin jeeraan hyppimään kipakkoina pakkasöinä (-25 C). Hah haa! Teltta pystytettiin ruokalarakennuksen viereen, ja laitoimmepa jopa ylimääräisen teltan kaksinkertaiseksi suojaksi. Ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa saimme puiset teltanaluslaudoitukset, jotka pitävät makuupussin irti maasta. Tavallisesti teltan pohjalle revitään kuusenhavuja pehmikkeeksi ja eristeeksi. Ensimmäistä kertaa armeijan aikana teltassa tarkeni, ja meinasi tulla jopa liian kuuma. Ystävällinen kokkivarusmies kuskasi meille ylijäämiä, mitä hän itse ei jaksanut syödä. Hänen painoindeksinsä huiteli reippaasti yli kolmenkymmenen. Kerrankin saimme laatikollisen omenoita, jotka maistuivat erinomaisilta. Makkarakeitosta jäi yli 8 pakettia lenkkiä, jotka paistoimme kamiinassa illalla. Kunnollisessa hiilloksessa lenkinpätkä valmistuu 14 sekunnissa. Joku otti ihan aikaa kellosta.
Vaan kapiaiset eivät syöneet keittolan muonia. Heille piti hakea Kemijärveltä pizzaa. Pääsin kerran mukaan hakureissulle. Jonkin suoran ja peltoaukean kohdalla porotokka nuoli maantien pintaa, ja joku pukumies juuri sattui ajamaan poron yli ohittaesamme paikkaa. Yliajaja sanoi, että kun minulla jääkärillä on nuo huonommat vaatteet, niin minä voisin pistää poron. Jo vain se soppii! Pasin kuski kalautti poronkantturaa kirveellä päähän niin että varsi meni poikki. Minä sitten otin puukon, ja pistin poron. Sätkimisen jälkeen paikalle tuli paliskuntalaisia, jotka totesivat poron syöntilepoiseksi, kiitos pistämisen. Ruho hävisi heti Hiacen tavaratilaan. Jälkeenpäin ajattelin, että poromies saa korvauksensa, ja poroasiamies keittoonsa lihaa. Puhumattakaan paisteista, käristyksestä ja herkullisesta kielestä. Ei saa kieltä Oulusta marketeilta! Kummallista?
Mutta yhä ihmettelen, että samainen otus maksaa tyyliin 15,99 EUR/pussi, ja uusiseelantilainen vastaava 3,95/pussi. Suomessa poroja teurastetaan noin 215000 vuodessa, Uudessaseelanissa saksanhirviä tarhataan ja teurastetaan 1,8 miljoonaa per vuosi. Ja kuljetus toiselta puolelta maapalloa hoituu lentokonein, ja kylmäketjun katkeamattomuuden varmistaminen toimii. Miten tämä hulluus on mahdollista? Suomalainen ökykallis poro tullee Oulussa ehkä sadan kilometrin säteeltä, ja hinta muodostuu älyttömäksi tavalliselle kuluttajalle. Miten ihmeessä lihaa kannattaa tuoda kauimmaisesta paikasta maailmaa tänne korkean verotuksen pahoinvointimaahan?
Lisäksi poromiehelle maksetaan tukiaisia eloporojen mukaan siitä, että ne koikkelehtivat metsässä, ja kaluavat viimeisetkin jäkälät ja öllöttävät kaikkien harmina milloin missäkin takapihalla. Sekä korvataan täysimääräisesti autojen alle jääneet porot, ja Ratahallinto maksaa suuren summan junien alle jääneistä kantturoista. Myöskin kotkien viemät satakiloiset poronvasat korvataan veronmaksajien varoista.
Jos poromieheltä kysyy, paljonko niitä pettereitä mahtaa löytyä karsinasta, niin vastaus tulee suurin piirtein näin:
- Kylä ne kahtha puoltha puutha juokhsee! Jovainsesitteniinkhuvissiinsittetaithaaollaniin!
Muistan omista kouluruokailuista, että poroa sai kaksi kertaa vuodessa. Toinen kerta sattui itsenäisyyspäivän aatoksi, ja toinen joskus maaliskuun loppupuolelle poronlihakeittona. Se kuvotti monia. Minä kun söin kaikkea ja kaiken mitä koulussa tarjottiin, niin poronlihakeitto sai minutkin harkitsevaksi. Jänteiset rustonkappaleet uivat perunoiden seassa, ja koko komeus oli samennettu vehnäjauhovelliksi. Uuugh. Käristyksenä rusto sentään sulaa jonkin verran, ja lopputulos maistuu herkulliselta. Joissakin resepteissä mukaan ujutetaan savupekonia, josta tulee maukas harmoninen rasva-liha-suola-karsinogeeni-yhdistelmä. Siihen kun yhdistää puikulapottumuusin, niin avot! Muusiin tulee toki voita iso köntsä. Ja kermaa tai umpimaitoa.
Armeijassa (Sodankylässä) poroa sai ilmeiseti kerran vuodessa. Itsenäisyyspäivänä. Nam, herkullista!
Poronkäristysfiksaation vimmoittamana säntäsin lähimarkettiin. Ensimmäisestä puljusta ei löytynyt kuin Lapin Lihan pikkupaketteja poroa hintaan 5EUR/240g. Ei tullut kauppoja. Menin toiseen vihreäväriseen kauppaan, ja sieltä löytyikin himoitsemaani lihaskudosta. Mutta hinta 15,99EUR/750g ei oikein sopinut matalapalkka-alaiselle. Viereisestä laatikosta löytyi samannäköistä (ja samanmakuista) lihaa hintaan 3,95EUR/750g, ja kaupat tuli heti. Kyseessä oli tietenkin Uusi-Seelantilainen saksanhirvi, jota nykyään pitäisi ilmeiseti kutsua punapeuraksi (Red Deer). Ilkka Koivisto tosin vaatii nimeksi isopeura. Hösh!
Muistan kerran, kun lähdin kesämökille keskellä talvea entisen bändimme rumpalin kanssa, ja häntä hakiessa piipahdin hänen silloisen kotinsa eteisessä. Heti nenään tulvahti poron tuoksu. Minut kutsuttin sisään, ja neuvottiin odottamaan ruokaa. Hänen äitinsä laittoi poronlihakeittoa, niin että luutkin olivat mukana. Koko perhe lappoi soppaa kiduksiinsa. Minuakin vaadittiin testaamaan keiton makua. Heti huomasi, että poro kannattaa keittää luineen, ja liha pilkkoa karjalanpaistimaisiksi isoiksi paloiksi. Pöydästä löytyi ruisleipää ja voita, sekä punaista maitoa. Perunat maistuivat herkullisilta. Muita "rehuja" keitossa ei näkynyt. Suolat olivat kohdillaan. Ensimmäiseksi mökille päästyä meni päälärillinen kaivovettä.
Armeijassa Rovajärven ampumaleirin aikaan kysyttiin vapaaehtoisia, ja minähän ilmoittauduin heti palvelukseen, ja pääsin huoltojoukkueeseen. Toiset sissit joutuivat maalijoukkueeksi jonnekin jeeraan hyppimään kipakkoina pakkasöinä (-25 C). Hah haa! Teltta pystytettiin ruokalarakennuksen viereen, ja laitoimmepa jopa ylimääräisen teltan kaksinkertaiseksi suojaksi. Ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa saimme puiset teltanaluslaudoitukset, jotka pitävät makuupussin irti maasta. Tavallisesti teltan pohjalle revitään kuusenhavuja pehmikkeeksi ja eristeeksi. Ensimmäistä kertaa armeijan aikana teltassa tarkeni, ja meinasi tulla jopa liian kuuma. Ystävällinen kokkivarusmies kuskasi meille ylijäämiä, mitä hän itse ei jaksanut syödä. Hänen painoindeksinsä huiteli reippaasti yli kolmenkymmenen. Kerrankin saimme laatikollisen omenoita, jotka maistuivat erinomaisilta. Makkarakeitosta jäi yli 8 pakettia lenkkiä, jotka paistoimme kamiinassa illalla. Kunnollisessa hiilloksessa lenkinpätkä valmistuu 14 sekunnissa. Joku otti ihan aikaa kellosta.
Vaan kapiaiset eivät syöneet keittolan muonia. Heille piti hakea Kemijärveltä pizzaa. Pääsin kerran mukaan hakureissulle. Jonkin suoran ja peltoaukean kohdalla porotokka nuoli maantien pintaa, ja joku pukumies juuri sattui ajamaan poron yli ohittaesamme paikkaa. Yliajaja sanoi, että kun minulla jääkärillä on nuo huonommat vaatteet, niin minä voisin pistää poron. Jo vain se soppii! Pasin kuski kalautti poronkantturaa kirveellä päähän niin että varsi meni poikki. Minä sitten otin puukon, ja pistin poron. Sätkimisen jälkeen paikalle tuli paliskuntalaisia, jotka totesivat poron syöntilepoiseksi, kiitos pistämisen. Ruho hävisi heti Hiacen tavaratilaan. Jälkeenpäin ajattelin, että poromies saa korvauksensa, ja poroasiamies keittoonsa lihaa. Puhumattakaan paisteista, käristyksestä ja herkullisesta kielestä. Ei saa kieltä Oulusta marketeilta! Kummallista?
Mutta yhä ihmettelen, että samainen otus maksaa tyyliin 15,99 EUR/pussi, ja uusiseelantilainen vastaava 3,95/pussi. Suomessa poroja teurastetaan noin 215000 vuodessa, Uudessaseelanissa saksanhirviä tarhataan ja teurastetaan 1,8 miljoonaa per vuosi. Ja kuljetus toiselta puolelta maapalloa hoituu lentokonein, ja kylmäketjun katkeamattomuuden varmistaminen toimii. Miten tämä hulluus on mahdollista? Suomalainen ökykallis poro tullee Oulussa ehkä sadan kilometrin säteeltä, ja hinta muodostuu älyttömäksi tavalliselle kuluttajalle. Miten ihmeessä lihaa kannattaa tuoda kauimmaisesta paikasta maailmaa tänne korkean verotuksen pahoinvointimaahan?
Lisäksi poromiehelle maksetaan tukiaisia eloporojen mukaan siitä, että ne koikkelehtivat metsässä, ja kaluavat viimeisetkin jäkälät ja öllöttävät kaikkien harmina milloin missäkin takapihalla. Sekä korvataan täysimääräisesti autojen alle jääneet porot, ja Ratahallinto maksaa suuren summan junien alle jääneistä kantturoista. Myöskin kotkien viemät satakiloiset poronvasat korvataan veronmaksajien varoista.
Jos poromieheltä kysyy, paljonko niitä pettereitä mahtaa löytyä karsinasta, niin vastaus tulee suurin piirtein näin:
- Kylä ne kahtha puoltha puutha juokhsee! Jovainsesitteniinkhuvissiinsittetaithaaollaniin!
perjantaina, tammikuuta 12, 2007
Palautteita
Kiitos Iittala!
Pannu tuli postissa. Kas kummaa, tarraa ei löytynytkään pohjasta, josta edellinen pinnoite irtosi! Hyvä niin, mutta entäs muut pannun ostajat? Heidän pannun pohjat saattavat irtoilla miten sattuu. Paisto-ominaisuudet vaikuttavat erinomaisilta ainakin tähän asti. Edellisen pannun saimme häälahjaksi 5 vuotta sitten (Hackmann Kovanaama), ja jo nyt pinnoite vetelee viimeisiään. En ole käyttänyt teräviä metallityökaluja kokkaukseen, vaan puisia kapustoja, mutta kaikki tuntuu palavan pohjaan siitä huolimatta.
Kiitos Warner!
Valitin Teräsbetonin levyn puutteista. Tänään putkahti postilaatikkoon uusi tuliterä Vaadimme metallia. Nyt molemmat levyt löytyivät juvel casesta.
Kiitos Wursti!
Vilpittömien pahoittelujen kera tuli lähikauppaan paketti Wurstin tuotteita. Ei kuitenkaan broilerisuikaleita ;) Saimme rasvatonta palvikinkkua, A-luokan grillimakkaraa, bratwurstia ja kalkkunan fileleikettä. Nam. Jotakin tämän tapaista odotimmekin. Kelpaa tehdä kinkkukiusausta. Grillimakkarat menivät jo parempiin suihin. Leivinuunissa paistettuina lasten toimiessa paistomestareina kaksihaaraisine tikkuineen niistä tuli erinomaisen maukkaita. Melkein kesä tuli mieleen. Bratwurstit upponevat Rasilaisen(!) hapankaalin kera. Pitää muistaa lämmittää kaali pannulla, niin siitä tulee parempaa. BTW: Wursti hakkaa mennen tullen epämääräiset atriat ja hookoot. Palautteen nopeasta käsittelystä erikoislisäpisteet!
Pannu tuli postissa. Kas kummaa, tarraa ei löytynytkään pohjasta, josta edellinen pinnoite irtosi! Hyvä niin, mutta entäs muut pannun ostajat? Heidän pannun pohjat saattavat irtoilla miten sattuu. Paisto-ominaisuudet vaikuttavat erinomaisilta ainakin tähän asti. Edellisen pannun saimme häälahjaksi 5 vuotta sitten (Hackmann Kovanaama), ja jo nyt pinnoite vetelee viimeisiään. En ole käyttänyt teräviä metallityökaluja kokkaukseen, vaan puisia kapustoja, mutta kaikki tuntuu palavan pohjaan siitä huolimatta.
Kiitos Warner!
Valitin Teräsbetonin levyn puutteista. Tänään putkahti postilaatikkoon uusi tuliterä Vaadimme metallia. Nyt molemmat levyt löytyivät juvel casesta.
Kiitos Wursti!
Vilpittömien pahoittelujen kera tuli lähikauppaan paketti Wurstin tuotteita. Ei kuitenkaan broilerisuikaleita ;) Saimme rasvatonta palvikinkkua, A-luokan grillimakkaraa, bratwurstia ja kalkkunan fileleikettä. Nam. Jotakin tämän tapaista odotimmekin. Kelpaa tehdä kinkkukiusausta. Grillimakkarat menivät jo parempiin suihin. Leivinuunissa paistettuina lasten toimiessa paistomestareina kaksihaaraisine tikkuineen niistä tuli erinomaisen maukkaita. Melkein kesä tuli mieleen. Bratwurstit upponevat Rasilaisen(!) hapankaalin kera. Pitää muistaa lämmittää kaali pannulla, niin siitä tulee parempaa. BTW: Wursti hakkaa mennen tullen epämääräiset atriat ja hookoot. Palautteen nopeasta käsittelystä erikoislisäpisteet!
perjantaina, tammikuuta 05, 2007
Hunajamarinoitu broileri
No eihän tästä reklamaatiokierteestä meinaa päästä ollenkaan eroon. Arrrgh! Ostettiin tarjouksesta broilerin hunajamarinoituja filesuikaleita kolme pakettia (5 eur yhteensä, á 300g). Ensimmäisellä syöntikerralla vaimolle sattui kiiltävä muovinen(?) helmi ruoan joukosta suuhun. Hyvä ettei hammas katkennut! Minullakin kun hampaat reistailevat edelleenkin, niin ei oikein huvita murjoa jotakin toista hammasta repimiskuntoon. Mutta koska emme arvanneet, mistä vierasesine ruokaan oli tullut, ensimmäisellä kerralla asia jäi siihen. Ruokana oli yksinkertainen kastike, missä suikaleet paistetaan, suurustukseksi tulee banaania ja vettä. Ja toki mausteitakin. Ei kermaa, eikä Valion rytmihäiriö-sepelvaltimotauti-tuotteita.
Jokunen viikko myöhemmin söimme toisen filesuikalepaketin eri tavalla valmistettuna. Kaikki muut ainekset olivat muita kuin ensimmäisellä kerralla. Taas rusahti vaimon hampaissa!
Samanlainen "helmi" löytyi kastikkeen seasta. Nyt varmistui, että "helmien" täytyy olla peräisin broilerisuikaleista.
Tänään lähtee broileritehtaalle valitus vaarallisesta tuotteesta. En minä ainakaan halua katkoa hampaitani kurjien rustosuikaleiden kanssa. Vai mitä mieltä muut mahtavat olla suikalebroilerista?
Saapa taas nähdä, miten asia etenee. Minulla kyllä hieman jo tympäisee tämä ala-arvoisten tuotteiden ostaminen, ja tuotteiden palauttaminen, ja harmi, ja itäeurooppalainen suurpiirteisyys laatuasioissa.
Miksi vialliset ja kelvottomat tuotteet etsiytyvät minun (ja etenkin vaimoni) lautaselle? Huono karma vainoaa minua? Mitä pahaa olen tehnyt? En ymmärrä enää huonoa tuuria.
Jokunen viikko myöhemmin söimme toisen filesuikalepaketin eri tavalla valmistettuna. Kaikki muut ainekset olivat muita kuin ensimmäisellä kerralla. Taas rusahti vaimon hampaissa!
Samanlainen "helmi" löytyi kastikkeen seasta. Nyt varmistui, että "helmien" täytyy olla peräisin broilerisuikaleista.
Tänään lähtee broileritehtaalle valitus vaarallisesta tuotteesta. En minä ainakaan halua katkoa hampaitani kurjien rustosuikaleiden kanssa. Vai mitä mieltä muut mahtavat olla suikalebroilerista?
Saapa taas nähdä, miten asia etenee. Minulla kyllä hieman jo tympäisee tämä ala-arvoisten tuotteiden ostaminen, ja tuotteiden palauttaminen, ja harmi, ja itäeurooppalainen suurpiirteisyys laatuasioissa.
Miksi vialliset ja kelvottomat tuotteet etsiytyvät minun (ja etenkin vaimoni) lautaselle? Huono karma vainoaa minua? Mitä pahaa olen tehnyt? En ymmärrä enää huonoa tuuria.
Vaadimme metallia!
Vaihteeksi taas reklamaatioasia. Ostin Teräsbetonin "Vaadimme metallia" -levyn. Plätyn piti olla erikoispainos, jossa CD:n lisäksi tulee bonus-DVD. Bonuslevyltä löytyy haastattelua, musiikkivideoita, valokuvia, ja sen sellaista.
Ongelmana vain oli se, että kotelossa oli kaksi bonuslevyä, mutta ei yhtään CD:tä!
Soitin Warner Music Finlandiin, jossa asia tiedettiin heti, ja lupasivat lähettää uuden levyn minulle.
Loistavaa asiakaspalvelua!
P.S. Jännä, että minulle aina sattuu kaikki susikappaleet ja pikkuharmit. Miksi, oi miksi?
Ongelmana vain oli se, että kotelossa oli kaksi bonuslevyä, mutta ei yhtään CD:tä!
Soitin Warner Music Finlandiin, jossa asia tiedettiin heti, ja lupasivat lähettää uuden levyn minulle.
Loistavaa asiakaspalvelua!
P.S. Jännä, että minulle aina sattuu kaikki susikappaleet ja pikkuharmit. Miksi, oi miksi?
UPS
Tämä firma toimittaa paketteja paikasta toiseen. Minullekin tuli paketti Saksasta asti. Olin odottanut lähetystä kuin hullu puuroa jo 25.8.2006 alkaen, ja lähetys lähti viimeinkin 21.12.2006. Suomeen laatikko tuli 2.1.2007, ja samaisena päivänä lähetti oli käynyt kotiovella.
Vaan kun sattuu käymään töissä, niin mitenkäs sitä voi arvata, että lähetti tulee, ja varautua vastaanottamaan tavaroitansa? Onneksi toimituspaikaksi pystyi vaihtamaan työpaikan osoitteen. Lähetti joutuu ajamaan turhaa ajoa, vaikka kuluvalla vuosituhannella käytetään yleisesti matkapuhelimia. Tehotonta ajan ja rahan haaskausta! Harmitti vaan se ylimääräinen odotuspäivä.
Jotkut firmat eivät suostu vaihtamaan toimitusosoitetta muuksi, kuin mikä on merkitty luottokortin laskutusosoitteeksi turvallisuussyistä. Hommahan menee niin, että ensin varastetaan luottokortti, ja sitten tilataan tavarat johonkin kadunkulmaan.
Vaan kun sattuu käymään töissä, niin mitenkäs sitä voi arvata, että lähetti tulee, ja varautua vastaanottamaan tavaroitansa? Onneksi toimituspaikaksi pystyi vaihtamaan työpaikan osoitteen. Lähetti joutuu ajamaan turhaa ajoa, vaikka kuluvalla vuosituhannella käytetään yleisesti matkapuhelimia. Tehotonta ajan ja rahan haaskausta! Harmitti vaan se ylimääräinen odotuspäivä.
Jotkut firmat eivät suostu vaihtamaan toimitusosoitetta muuksi, kuin mikä on merkitty luottokortin laskutusosoitteeksi turvallisuussyistä. Hommahan menee niin, että ensin varastetaan luottokortti, ja sitten tilataan tavarat johonkin kadunkulmaan.
keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007
Paistinpannujupakka jatkuu
Kirje Iittalalle:
"Lähetin rikkinäisen paistinpannun palautuksena ja sain 12.12.2006 päivätyn kirjeen, jossa luvattiin uusi pannu viallisen tilalle. Onkohan pannu jo lähetetty? Ei ole ainakaan perille tullut! Kohta mennyt jo kuukausi ilman paistinpannua!"
Vastaus tuli "välipäivien" jälkeen:
Hei Kai!
Kiitos yhteydenotostasi. Pannu on lähdössä sinulle tänään. Valitettavasti jouluruuhkat varastossa ovat myöhästyttäneet toimituksia.
yst.terveisin
Sirpa Markkanen
Asiakaspalveluassistentti
Iittala Group
Astiatehdas
FIN-79130 Sorsakoski, Finland
Lähetin uuden reklamaationi ennen välipäiviä. Vastaus tuli välipäivien jälkeen. Ilmeisesti "loma-aikana" nälkäiset asiakkaat saavat tulla toimeen ilman pannujaan.
Joopasejoo. Jännä, että tuskissaan ilman pannua kiemurtelevat asiakkaat saavat pannunsa "kiireiden" jälkeen. Ketkähän mahtavat tarvita pannua kiireellisemmin?
Tuleekohan sinne varastoon kovinkin paljon viallisia tuotteita, mitkä pitää korvata asiakkaille, niin että useampikin viikko ehtii vierähtää kelvottoman tuotteen vaihtamiseen?
Kiireellisyys voi johtua siitäkin, että ihmiset ostavat laadukkaiksi luulemiaan Iittalan tuotteita niin innokkaasti, että varasto tyhjenee. Ostin itse pannuni suoraan kaupan hyllystä, joten varaston kiireet ehkä olivat jo takanapäin. En ymmärrä.
Nopeudestaan tunnettu Suomen postilaitos toimittanee pannuni huomenna lähipostiin.
[Ensin tulee tietenkin lappunen postilaatikkoon, ja sitten paketti pitää itse vaivautua hakemaan postista, vaikka tiedän, että lapsi sairastaa, ja voisin ottaa huomenna lähetyksen suoraan kotiovella vastaan. Sehän ei tietenkään käy, vaan minun pitää odottaa iltaan, että vaimo tulee töistä, ja sitten voin hakea pannun. Ja vasta sen jälkeen minulla on valmius pyöräyttää jotakin paistettua pöytään.]
P.S. Maailman suurimmankin pakettifirman toimituksissa löytyy äärimmäistä tehottomuutta. Siitä seuraavassa blogissa.
P.S. 2. Minulla ärsyttää, kun ilmiselviä valituksia ja tuotekatastrofeja ei käsitellä heti, vaan "lomien" jälkeen, ja muutenkin viikkojen viipeillä. Viimeiset rahansa pulittanut asiakas joutuu taistelemaan paistinpannustaan (50 euroa) viikkokausia.
"Lähetin rikkinäisen paistinpannun palautuksena ja sain 12.12.2006 päivätyn kirjeen, jossa luvattiin uusi pannu viallisen tilalle. Onkohan pannu jo lähetetty? Ei ole ainakaan perille tullut! Kohta mennyt jo kuukausi ilman paistinpannua!"
Vastaus tuli "välipäivien" jälkeen:
Hei Kai!
Kiitos yhteydenotostasi. Pannu on lähdössä sinulle tänään. Valitettavasti jouluruuhkat varastossa ovat myöhästyttäneet toimituksia.
yst.terveisin
Sirpa Markkanen
Asiakaspalveluassistentti
Iittala Group
Astiatehdas
FIN-79130 Sorsakoski, Finland
Lähetin uuden reklamaationi ennen välipäiviä. Vastaus tuli välipäivien jälkeen. Ilmeisesti "loma-aikana" nälkäiset asiakkaat saavat tulla toimeen ilman pannujaan.
Joopasejoo. Jännä, että tuskissaan ilman pannua kiemurtelevat asiakkaat saavat pannunsa "kiireiden" jälkeen. Ketkähän mahtavat tarvita pannua kiireellisemmin?
Tuleekohan sinne varastoon kovinkin paljon viallisia tuotteita, mitkä pitää korvata asiakkaille, niin että useampikin viikko ehtii vierähtää kelvottoman tuotteen vaihtamiseen?
Kiireellisyys voi johtua siitäkin, että ihmiset ostavat laadukkaiksi luulemiaan Iittalan tuotteita niin innokkaasti, että varasto tyhjenee. Ostin itse pannuni suoraan kaupan hyllystä, joten varaston kiireet ehkä olivat jo takanapäin. En ymmärrä.
Nopeudestaan tunnettu Suomen postilaitos toimittanee pannuni huomenna lähipostiin.
[Ensin tulee tietenkin lappunen postilaatikkoon, ja sitten paketti pitää itse vaivautua hakemaan postista, vaikka tiedän, että lapsi sairastaa, ja voisin ottaa huomenna lähetyksen suoraan kotiovella vastaan. Sehän ei tietenkään käy, vaan minun pitää odottaa iltaan, että vaimo tulee töistä, ja sitten voin hakea pannun. Ja vasta sen jälkeen minulla on valmius pyöräyttää jotakin paistettua pöytään.]
P.S. Maailman suurimmankin pakettifirman toimituksissa löytyy äärimmäistä tehottomuutta. Siitä seuraavassa blogissa.
P.S. 2. Minulla ärsyttää, kun ilmiselviä valituksia ja tuotekatastrofeja ei käsitellä heti, vaan "lomien" jälkeen, ja muutenkin viikkojen viipeillä. Viimeiset rahansa pulittanut asiakas joutuu taistelemaan paistinpannustaan (50 euroa) viikkokausia.
