Kaitsun blogi

Kostas on kreikkalainen mopedikuski. Kun hän näkee tuttavansa kadun reunalla, painaa hän tööttiä. Jos edelläajavasta autosta ei pääse ohi, painaa hän tööttiä kahdesti. Jos Kostaksella on hyvä päivä, hän tööttäilee satunnaisesti muuten vaan. Jos kolme mopedia menee kapeaan kujaan yhtaikaa, ajaa Kostas töötti pohjassa kujan läpi. Kun linja-auto ei meinaa mahtua kreikkalaisittain parkkeerattujen autojen välistä, eikä Kostas pääse kummaltakaan puolelta ohi, painaa hän vihaisesti tööttiä. Tämä onkin Kostakselle uutta. Tavallisesti ohi pääsee autoista, kun vain lähtee ohittamaan. Turistit kyllä hyppivät pois alta. Ohittaminen onnistuu aina, vaikka kuinka vastaantulijat tööttäilisivät. Ohi pitää päästä vaikka henki menisi. Yannis ja Nektarinis eivät onnistuneet. Heille tienposkessa tököttää postilaatikonnäköinen pönttö, jossa suojeluspyhimyksen ikoni ja oliiviöljypullo vainajan kuvan ohella muistuttavat muita kulkijoita erikoiseen varovaisuuteen.

Herra Psoriatikis päivystää kalaravintolan edustalla. Hän kertoo, että kala on tuoretta, omilla veneillä kalastettu kymmenen kilometrin syvyydestä. Katkaravut ja roskakaloihin kuuluvat merilahnat (sea-bream) möllöttävät pystyssä jäämurskan päällä auringon paahteessa. Kalanmyyjä kehuu ammattitaitoisia kokkejaan ja isoja hummereitaan. Hygieniakin puheen perusteella vaikuttaa kunnolliselta, kunnes hän paljain käsin ottaa ison prawnin ja tunkee sen melkein suusta sisään.

Tervetuliaisuustilaisuus pidetään Rethymnonin rantakadun kuppilassa. Menemme paikalle hetkeä ennen tilaisuuden alkua. Kadulle on asetettu ruokalista, jota voi selata. Siinä ruoat esitellään myös herkullisina kuvina. Paikan omistaja säntää paikalle. Hän selittää, että paivällä juodaan viinaa ja yöllä syödään ruokaa. Hän tempaisee listan kädestä, vaikka selailemme sitä. Lähdemme sivummalle, mutta palaamme kohta takaisin suoraan pöytään istumaan. Omistaja menee hämilleen. Muutitteko mieltänne? Ei, emme! Tulimme tervetulotilaisuuteen. Sanoin asiasta oppaalle, joka sanoi, että herra Appelsiinis on hassu setä. Emme käyneet paikassa sen koommin. Hyvä valinta Finnmatkat!

Rantakadun varrella sijaitsee sata snackbaaria, 50 minimarkettia, ja pari hotellin sisäänkäyntiä. Ei yhtään tavernaa. Erään roskaruokalan seinällä komeili kuva viisikymmentäluvun Rethymnonista. Siinä näkyi pelkästään vanha kaupunki. Ei mitään disco-, snackbar-, jäätelö-, rihkamapuoti-, turistirysä- iljetyksiä. Näin massaturismi tuhoaa alkuperäisen kulttuurin. Kafeneioneita tai ouzereioneita ei näkynyt. Typerät ruotsalais- ja saksalaisturistit syövät schnitzeleitä kuin kotimaassaankin. Rusettikaulaiset pukutarjoilijat kantavat selkä vääränä ei-kreikkalaista ruokaa Svenssoneille ja Müllereille.

Huoneistohotelli vaikutti siistiltä. Jopa katot ja parvekkeen pimennysovet pyyhitään joka päivä. Ei Ikaalisten kylpylässä. Linnunpeetä koko parveke täynnä. Taustalla soi mieltä hivelevä Titinalle. Riitalla oli keikkaväsymystä vähän niin kuin Mustajärvellä eilen, että vietiin ennen keikkaa lasareettiin, eikä ilmaannuttu keikkapaikalle.

Vassillis tarjoilee lohkottuja appelsiineja tarjottimella. Paljain sormin tietenkin. Siitäkös ripuli puhkeaa. Ehkä se johtuikin liiallisesta tsatsikista. Luontaistuotteilijat kun vakuuttavat, että laktoosivammainenkin voi popsia luonnonjogurttia. Vaan ei. Jokin meni pieleen. Varpusparvi lensi. Kiva kun paperia ei voi pudottaa pönttöön, vaan laitetaan kannelliseen roskikseen, jonka siivooja joka päivä siirtää selän taakse pöntön viereen. Ehkä kreikkalaiset ovat notkeampia kuin härmäläiset.

Vanhankaupungin Papanopouloksen raflassa neljän hengen safka maksaa 50 euroa. Vastaava maha täyteen maksaa Marian tavernan alkuperäismuonin 25 euroa. Paikan omistajamummo tulee samaan pöytään vetäisemään sormustimellisen rakia. Siinä kuulemma pitkän iän salaisuus. Silmälasillinen ystävämme huomaa Marian kakkuloiden olevan erittäin likaiset. Hyvä jos läpi näkee. Kun hän ystävällisesti tarjosi rakit ja ouzot, niin miksime emme olisi voineet kuurata linssejä puhtaiksi?




Papanopouloksen paikka sijaitsi huomaamattoman kujan varrella. Serbialaistarjoilitar kertoi hyvästä keittiöstä, ja että tarjottu stifado tosiaan oli kaniinia, eikä kanaa, vaikka se siltä maistui. Kuulemma yrttipitoinen ruoka muuttaa kanin makua niin, että se maistuu kuin broileri. Jeah! Hän myöskin ystävällisesti ajoi pois mustalaiset, jotka kauppasivat ties mitä. Ehkä romanit eivät ole kovin suuressa huudossa Serbiassakaan. Eivät ole sopeutuneet suomalaiseenkaan lainsäädäntöön 500 vuodessa.

Kaiken kaikkiaan Rethymnon tuntuisi suomalaiselle hyvältä paikalta, mutta ruotsalaiset ja norskit epäilemättä nostavat hintatasoa, ja alkuperäinen kreikkalaisuus puuttuu täysin. Parkettilattiaisissa "tavernoissa" soitetaan discopoppia, mikä iljettää. Tavallisesti missään ei soiteta mitään. Joku eu-direktiivi taas? Missä bouzukit?

Ei koskaan enää Rethymnoniin.

Kuvissa paidákia (lampaankyljykset) ja Maria. Nam!

Finnairin matkoilla tulee kuulutus, jossa kerrotaan happinaamarin tulevan paineen tippuessa katosta, jolloin pitää ensin auttaa itseään ja vasta sen jälkeen lasta tai kohtalotoveriaan vieressä. Sen jälkeen kerrotaan, että pakkolaskussa pitää mennä niin matalaksi kuin mahdollista. Kuulutus menomatkalla Kreikkaan vain tuli niin hiljaa, että siitä ei saanut mitään selvää. Ehkä ihmisiä ei haluta pelotella turhaan.

Turvallisuuteen pitäisi minusta suhtautua oikeasti vakavasti. Kauhuvideon aikana lentoemot näyttävät lähimmät pakotiet peltipurkista, mutta ainakaan takimmaiset emot ja miespuoliset stuertit tutkivat omia tilojaan ja kaappejaan niin tarkoin, että jäi epäselväksi, pääseekö koneen takaa mahdollisesti ulos, kun syöksymme maahan tai veteen. Hösh! Se niistä hienoista turvallisuusmääräyksistä. Myöskään kelluntaliivin käyttöä ei näytetty. Ja kuka edes tietää, että niissä on vilkkuvalo ja pilli, mihin puhaltaa? Ja kuinka niitä käytetään?

Turvavyön merkkivalon aikana sai käydä vessassa, ja koneen rullatessa kentällä ihmiset (lue: oululaiset) avasivat surutta vyöt heti kosketuksen jälkeen. Ei siihen kukaan puuttunut. Cabin crew on asia erikseen. Heillä on oikeus kuolla heti kapteenin luvan jälkeen, mutta typerät landelaiset vaarantavat muidenkin hengen idioottimaisella välinpitämättömyydellään. Vyön avaaminen ennenaikaisesti ei nopeuta yhtään matkatavaroiden saamista ruumasta hihnalle. Oululainen on synnynnäinen jonottaja, kuin neuvostoliittolainen. Ainakin Haniassa heti boardauksen alkaessa kaikki nousivat jonottamaan tukalan kuumassa aulassa koneeseen, kun neitokainen avasi portin.

Kotimaan lennoilla sentään kuulee joskus, että lapsiperheet pääsevät ensimmäisenä sisään, koska vaunut menevät ruumaan vasta viimeisessä vaiheessa, ja asettuminen etummaisiin penkkeihin vie enemmän aikaa. Vastaavasti kärryt tulevat ensimmäisenä kohteessa matkatavarahihnalle. Mutta ei Haniassa.

Lapsiperheet joutuvat taistelemaan paikastaan kuten pöhölöt konsanaan. Oululainen ei ymmärrä tätä. Oma napa on aina tärkein. Sivumennen sanoen kotimaan lennoilla ikkunapaikoista vallitsee animaalinen kilpailu, kuka ehtii ensin valloittaa parhaat paikat. Eläkeläiset suosivat monesti koneen etuosan paikkoja. Kerrankin mummopariskunta häädettiin koneen takimmaiseen osaan, kun lapsiperhe tarvitsi tuplahappinaamaripaikat koneen kahdelta ensimmäiseltä riviltä.

Minulla on aina taipumus joutua riville kymmenen tai yksitoista, riippuen konetyypistä. Se tarkoittaa pakkolasku-uloskäyntipaikkaa. Siinä käy kauhea veto kun ovi vuotaa aina. Ehkä se joskus irtoaa ja lentää taivaan tuuliin kesken lennon. Kerrankin jalka meinasi jäätyä kiinni seinämuoviin yölennolla. Oululaiset tietenkin vievät kaikki ylimääräiset huovat ja tyynyt ennen kuin emot tuovat niitä siiven kohdalla sijaitseville paikoille. Siinä sitten hytistään hypotermiassa. Miksi aina käy sellainen tuuri, että joudun aina siiven kohdalle?

Menomatkalla halusin vaihtaa siipipaikan jonnekin muualle, niin järjestyi hienot istuimet vaimolleni ja itelle koneen takaa. Mutta ei viimeiseltä riviltä. Siinä kun taas ei voi säätää selkänojaa taaksepäin ollenkaan. Hyvä! Sinne tuli "sairas" matkustaja. Hän oli niin sairas, että makasi kolmella tuolilla pitkällään ja tilasi (ja sai!) viisi konjakkia pahimpaan tautiinsa.

Finnairin totalitääriseen systeemiin kuuluu, että hallintoneuvoston jäsenet saavat matkustaa minne vain ja milloin vain koska haluavat. Tämä on jäänne neuvostoliittolaisesta johtamisesta. Oikeissa yhtiöissä ei tietenkään tunneta mitään neuvostoja. Mustat autot kiitävät pitkin Moskovan tai Leningradin katuja poliisiautojen saattueessa piittaamatta muusta liikenteestä ja politbyroon jäseniä kuskataan kuin Finnairin henkilöstöä konsanaan. Koska tämä hulluus loppuu?

Sama ylimielisyys näkyy palvelussa. Ystäväpariskunta tilasi jo menomatkalla tuliaiset suoraan koneeseen, ja maksoivat ne heti samantien. Kun lähdimme Haniasta Suomeen, ei tuliaisia tietenkään näkynyt penkilla kuten luvattiin. Tuli kuulemma sekaannusta, tai pumaskasta puutui allekirjoitus, tai jokin "vaan" meni pieleen. Kysymyksessähän lienee maailman yksinkertaisin asia, josta keskushallinnollinen Finnair ei selviydy. Tavaroita ei voi kuulemma tuoda jälkikäteen suoraan kotiin (mikä olisi pienin korvaus aiheutuneesta harmista), koska väkijuomalaki Suomessa kieltää sen. Näin mieliharmia saavat sekä matkustaja, että matkalta tulijaa odottavat. Kiinassakin lupa-asioissa pitää tarkalleen huolehtia, että leimoja tulee paperiin parillinen määrä, tai ainakin tarvittavasti.

Ensinnäkin mitä tarkoittaa terveysasema? Siellähän on pelkästään sairaita, ei terveitä. Ja kesällä Oulu keskittää kaikki sairaat Tuiraan pohjoisesta. Muut "asemat" suljetaan "säästösyistä". Verot eivät tietenkään pienene vastaavasti. Parempi nimi kuuluisi: Tuiran keskityssairausasema. Koska jonotusajat venyvät pitkiksi, niin ihmisillä tulee otettua eväätkin mukaan. Ehkä paras nimi kuuluisi: Tuiran keskitysleiri.

Eteisaulassa kaksi (!) sairaanhoitajaa jakaa vuoronumeroita, että pääsee jonottamaan neuvontatiskille. Käsittämätöntä resurssien tuhlausta. Yksikin selviäisi hommasta, ja toinen voisi hoitaa sairaita. Kun ihmisiä valui vastaanotolle, niin hoitsuilta putoili lappuja lattialle ja muutenkin homma näytti hieman amatöörimäiseltä. Tavallisesti asian hoitaa automaatti, mistä saa vuoronumeron, ja seinästä näkee, koska oma hetki koittaa. Koska hoitajat pälyilivät ja porisivat omiaan, moni "asiakas" sai vuorolappunsa epämääräisen ajan kuluessa. Vaikka kaksi huippuosaajaa päivystää oven vieressä! Seuraavaksi ovesta tulee mustaihoinen afrikkalainen. Hänelle ei vuoronumeroa anneta ollenkaan. Hän kävelee suoraan tiskille, ja toimittaa asiansa. Onpas reilua! Meidän vuoronumero on 20, kun viimeksi kutsutaan tiskille numerolla 3. Tavallinen veronmaksaja jonottaa hikisessä ilmastoimattomassa aulassa puoli tuntia, että pääsisi edes neuvontatiskille. Jeah!

Saamme odottaa vuoroamme puoli tuntia. Afrikkarainen pääsee jonon ohi. Kun vuoromme huudetaan, luukku vedetään tylysti kiinni nenämme edestä. Juuri se luukku, jossa kulttuurimme rikastuttaja viihdytti osaajiaemme.

Eikö yksinkertaisella englannilla voisi kysyä:

- What is matter with you?
- Well, I do not know, but perhaps doctor will tell me!

Kun jonotettu vuoro suodaan, niin neuvotaan menemään lääkärin ovelle. Kun saavumme sinne kulman takaa, niin lekuri onkin ovella vastassa huutaen nimeämme. Äärimmäisen nopeaa palvelua! Ajattelimme, että pitää jonottaa ainakin tunti tai pitempäänkin. Vaimo saa apua ödeemisiin ja kipeisiin koipiinsa heti. Piikkejä löytyy ja kortisoni uppoaa kudoksiin. Lapset katsovat vieressä ja sanovat että he eivät halua piikkejä. Eikä tarvitse! Rokotukset kyllä tulevat sitten omalla ajallaan. Lääkärin ammatti toisinaan vaikuttaa pelkältä reseptien kirjoittamiselta, mutta nyt kerrankin parannettiin sairas vastaanotolla kertaheitolla. Eläköön nykylääketiede! Nuori naislääkäri kysyi, onko ulkona lämmintäkin. Vastasin, että auton mittari näyttti 21, mutta auringossa mahtaa tuntua kuumemmalta. Voi poloista! Tämäntyyliset kysymykset viittaavat siihen, että kauneimmat kesäpäivät vietetään kutsumusammatissa sisätiloissa.