Kaitsun blogi

Juna saapui Helsinkiin 6.57 kuten pitikin. Ihmeellistä! Aikataulussa. Plaah, kun väsytti. Autolaiturille piti kävellä noin kilometri, lapsille aivan liikaa. Itse kun ei ihan kaikkia kymmentä nyssykkää jaksa kantaa, mitkä ovat välttämättömiä junassa.

Helsingin asemalle saavuttaessa näkyi yli 10 raidetta, jotka paistoivat tyhjyyttään. Eikö sen autolaiturin voisi laittaa siihen reunimmaiseksi? Ja sen aseman viereen, koska junatkin peruutetaan siihen? Typerää kävellä koko hela laituri läpi ja palata takaisin tulosuuntaan. Kondyktoori neuvoi kysyttäessä, että menkää Elielin tunnelin kautta. Sitä ei kerrottu VR:n opasteissa. Se lyhensi matkaa yli puoli kilometriä.

Aah, kerran päivässä lähtevälle moskovanjunalle oli varattu kaksi raidetta.

Laitettiin auto parkkiin metroaseman alakertaan. Siitä pääsi suoraan Asematunneliin. Käytiin McAamupalalla. Sellaista ei saa tietenkään Oulussa. Otin Sausage & Egg McMuffin -aterian. Sama kuin saisi litistetyn sämpylän ja huonon pihvin väliin. Pihvi muistuttaa rustoista teurasjätettä puristettuna pihvinnäköiseksi "makkaraksi".

Uuden ihmeellisen kokemuksen jälkeen ostettiin 1 päivän liput Helsingin joukkokuljetusvehkeisiin.


Neljä tuntia ajeltiin metrolla tyyliin R-asema-Kamppi-Ruokolahti-takaisin-Kaisaniemi-Hakaniemi, koska hotellihuonetta ei saanut kuin vasta klo 14. Lapset olisivat halunneet ajaa enemmänkin metrolla.

Samalla lipulla pääsi tietenkin spåraan. Ajeltiin koko Hesa läpi 3B-linjalla. Se vaihtaa nimensä 3T:ksi jossakin vaiheessa.


Joku harmaahiuksinen nainen tuli kyytiin Kaisaniemessä ja istui melkein [oman] lapsen päälle. Istuja oli hullu, siis avohoitosairas. No en ruvennut sanomaan rumasti ruuhkaisessa spårassa, mutta viereinen rouva sanoi, että "Tuo on törkeää, ja että miksi käsi ojossa odotat, että antaisimme rahaa." "Mene töihin!" "Sieltä saa rahaa!" Hyvin sanottu! En viitsinyt itse töniä törkeilijää pois.

Nykyään hullut hoidetaan avohoitona. Silloin niitä pölähtää vastaan harva se sekunti.

Lipuntarkastajat tulivat raitsikkaan. Suurin osa matkustajista jäi yllättäen Varsapuistossa pois. Myös em. hullu. Joku kysyi hätäisenä kännykkänumeroa, josta voi ostaa matkalipun.


Kauppatorilla oli kansainvälinen meininki. Suomalaiset ovat vähemmistökansallisuus. Sotaveteraanit keräsivät rahaa lippaisiinsa. Annoin kolikkoja. Sain kiitokset ja maininnan, että ne olivat päivän ensimmäiset. Myöhemmin veteraaninainen tuli kipponsa kanssa. Minä sanoin, että annoin jo rahaa toiseen lippaaseen. Vastauksena oli hapan ilme ja tokaisu: "Niin varmaan annoit!"

Paperikipponen kahvia maksoi 2,50.

Käytiin perheen kanssa pienellä lomareissulla Etelä-Suomessa. Tarkoitus oli välttää turhaa ajamista, joten varasin auto-juna-hässäkän VR:ltä. Auto vaan junaan ja menoksi.

Ensinnäkin auton lastaus vaikutti hieman epäselvältä. Paikalla sanottiin päivystävän lastaajan, joka ohjaa autot junan kyytiin. Naah, eihän sellaista löytynyt ensinalkuun. Liikennevalo näytti punaista. Sitten yhtäkkiä ohjaaja ilmestyi, ja viittilöi päin punaisia autonkuljetusvaunun yläkertaan. Auton renkaiden alle laitettiin kiilat ja käsijarru piti vetää päälle.

Sen jälkeen piti odottaa itse junan saapumista yli puoli tuntia. Kun juna lopulta tuli, vasta sen jälkeen autovaunu kuskattiin junan perälle. Junan lähtöäkin piti odottaa varmaan puoli tuntia.

Makuuhytti näytti samalta kuin 30 vuotta sitten. Pieni, ahdas, ahdistuttava. Erona entiseen vain, että pisuaari oli niitattu umpeen. Vaunun päässä sijaitsevassa vessassa haisi erittäin voimakas virtsa.

Lasten kanssa tuli debaattia, kuka menee mihinkin nukkumaan. Vaimo suunnitteli, että minä (mies) menee ylimmälle sängylle, mutta minä ajattelin, että ehkä kuitenkin keskimmäiselle, että voi seurata, koska ollaan Toijalassa tai Mensassa. Toinen lapsista halusi välttämättä yksin ylimmälle, ja toinen lapsi keskimmäiselle. Lapsia ei silleen ehkä hetipaikalla kannata laittaa ylös, koska turvaremmi on kuin kiristämätön turvavyö autossa. Tai se legendaarinen yhdenpisteen turvavyö Ladassa. Kuskin kravatti oven välissä. Vaimo ei halunnut ylimmälle petille, koska hän joutui sinne Tallinnaan mennessään. Kuumin paikka.

Tunnin parkumisen jälkeen saatiin lopullinen ratkaisu (Endlösung), kun minä menin alimmalle, toinen lapsista keskimmäiselle, ja vaimo pienimmän kanssa ylimmälle. Ongelmaa tuotti myös se, että molemmat lapset olisivat halunneet nukkua äitinsä vieressä. Vanha totuus: nisäkkään poikaset nukkuvat mieluiten emonsa vieressä!

Lopultakin juna liikkeelle, jolloin lapsille tuli tarve saada pillimehua. Siispä ravintolavaunuun kymmenen vaunun läpi. Yhdessäkään ei ollut painonapilla toimivia ovia, vaan raskaat ovenkahvat. Päämäärässä lehahti tunkkainen vanhan kaljan lemu sekoitettuna epämääräiseen kahviin. Ostettiin mehut, vaimolle siideri ja itselle olut. Joku juoppo pölähti heti pyytämään, että hakisin hänellekin. En jaksanut. Naapuripöydässä humalainen seurue tilasi lihapullat ja muusin, jonka he söivät kristillisesti tasan. Kaikki joivat kuitenkin omia oluitaan.

Matkanteko tuntui kummalliselta pysähtelyltä. Ketään ei otettu mukaan kyytiin. Kunhan vain pysähdeltiin. Ja odotettiin vastaantulevia junia. Veturikuski ajoi muuten täysillä ja kiihdytti minkä höyrykattilasta sai irti, mutta jarrutti asemille äärimmäisen voimakkasti. Jotkin kuskit ajavat joskus ilman kaasua ennen asemaa, pehmeästi, mutta ei tämä.

Mentiin nukkumaan. Vihdissä nuoriso tuli huutelemaan ikkunaan, että pääsisikö tällä Ruisrockiin. Sanoin, että kyllä, mutta pitää ostaa lippu ensin. Nuorisolauma jatkoi kaljan juontia asemalla. Ehdotin, että myy moposi, niin saat rahaa lippuun. Ei kuulemma pääse sitten hakemaan kaljaa lisää.

Yritin nukkua vinottain lyhyessä sängyssä, muuten siihen ei mahtunut. Terävät reunat pitivät siitä huolen. Kuin armeijan punkka. Kokeilin laittaa jalat roskapönttöön seinällä, mutta siihen ei mahtunut kuin yksi jalka. Toiseen jalkaan tarttui purukumi. Revin sitä irti, ja heitin sen lattialle pimeässä. Myöskään yhden tyynyn systeemi ei oikein toiminut, piti kääriä peittoa kyljen viereen, ettei tippuisi lattialle.

Unikin meinasi painaa päälle. Vaan ei. En minä osaa nukkua liikkuvissa kapistuksissa. Koko yö meni valvoessa. Ja sen typerän veturinkuljettajan kiihdytyksissä ja jarrutteluissa. Lisäksi rata pomputti mielettömästi. Hyvä etten tippunut punkasta. Minulla meinasi sielu irrota ruumiista. Sen verran oli kova rynkytys. Ei parane rataverkko Suomessa 30 vuodessa, kun viimeksi matkustin. Tampereen jälkeen tosin tuntui tasaista kyytiä (kuin ulkomailla) jopa 3 minuuttia. Ehkä se rataosuus on sortunut ja pitänyt rakentaa kokonaan uusiksi.

Verisin silmin sai hakea auton noin kahden kilometrin päästä autolaiturilta. Jee mahe olo nukkumattoman yön jälkeen.

Onneksi VR tarjosi hytän pesukaapista pikarillisen purkitettua lämmintä vettä. Ja pussillisen nestemäistä saippuaa.