Kaitsun blogi

Tultiin kesälomareissulta Rovaniemeltä kaukaa pohjoisesta. Käytiin isäni haudalla Tavivaarassa, ja jatkettiin matkaa Kemijoen itäpuolta alaspäin.

Haudan päällä näkyvä tuore hiekka hautajaisten jälkeen oli maisemoitu jäkälillä ja varvuilla. Kaunis paikka levätä! Myös kävelypolut näyttivät tasoiteltuilta ja tehdyiltä.

Ennen Tervolaa ihmeteltiin, kuinka kymmenien kilometrien aikana ei näkynyt ainuttakaan nopeusrajoituskylttiä. Kysymyksessähän lienee lainsäätäjän rajoitus, muutenhan saisi ajaa niin lujaa kuin koslasta lähtee. Kuin Saksassa. Mutta Suomessahan kaikki on kielletyä, jos sitä ei ole erikeen sallittu!

Minulla tutkaan pärähti 109 km/h, ja osoittamaton rajoitus oli mukamasten 80 km/h. Siitä pätkäistiin päiväsakkoa, niin että tuntuu. Poliisitkin ihan hykertelivät.

- Päivää. [Poliisi. Nyrpeä ilme.]
- Päivää. [Ihmetys.]
- Ylinopeuden takia pysäytettiin. [Poliisin tympeytynyt, hajamielinen ilme. Pälyilee joka suuntaan. Radiopuhelin korvalla. Jaaha, 109 km/h nopeutta. Selvä. Kiinni on. Loppu.]
- Ei mitään rajoitusmerkkejä.
- Ei auta. Rekisteriote ja ajokortti valmiiksi esille. Jos ei ole rajoitusta, niin silloin on 80 km/h yleisrajoitus.

Poliisiautossa:

Poliisi - Ajokortti ja rekisteriote! [Demoninen ja käskevä sävy äänessä.]
Minä - Tässä rekisteriote ja tässä ajokortti, se on vähän murtunut tuosta.
Poliisi - Ei tämä kelpaa!
Minä - [Huh huh! Repeytynyt muoviruutu murtunut niin, että yläosa kortista on erillään.]
Poliisi - Tätähän korjattu teipillä!
Poliisi - Ei kelpaa ollenkaan. Menetkö vapaaehtoisesti uusimaan tämän ajokortin, vai...
Minä - ...laitetaanko uhkasakkoa?
Poliisi - Voi käydä pahemminkin, jos et uusi tätä kortinromua.
Minä - No kyllähän minä sen käyn uusimassa.
Poliisi - Jos et käy, niin tulee sellainen sakko, että se tuntuu, ja kunnolla!

Televisiossa Poliisit-sarjassa kaikki epäillyt saivat istua autossa, mutta minut jätettiin ulkopuolelle, vähän niin kuin nakkijonossa. Propagandaa koko ohjelma!

Samaan aikaan toinen poliiseista kaivoi esille verotustiedot, ja rupesi kirjoittamaan roimia sakkoja. Ehdin kertoa, että olen juuri nyt työpaikkojen välissä ja nettotulot alittavat teidän havittelemia megasakkoja. Itse asiassa tulot alittivat pienimmän sakon rajan, jolloin käytettiin "erikoiskorotusta", että sakosta tulee minimissään 115 euroa.

Ihan älytöntä! Jos sairaanhoitaja surmaaa "epähuomiossa" potilaan kaliumkloridiliuoksella [natriumkloridin sijaan] ja potilas kuolee, niin sakko on 60 euroa. Sairaanhoitajan tuloilla! Vaaraa aiheuttamaton autonajaja, joka ei ole tappanut ketään, saa 115 euron "minimisakot".

Kysyin, mistä minua syytetään. "Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, Rikoslaki 23:1 §." Vaan kun ei ollut edes liikennettä, tyhjä tie vain. Ei auta, sakot tulee.

Kävin uusimassa ajokortin. Kaikki oululaiset passin- ym. uusijat olivat siellä. Sain vuoronumeron 254. Ruudussa paloi numero 201. Siis 52 asiakasta ennen minua.

Palvelutiskejä oli noin 10, mutta aina kun asiakas tulee, lähtee virkailija jonnekin, eikä palaa takaisin. Lopulta tiskejä oli auki kolme. Neekereille oli omat tiskit, kaksi kappaletta. Niihin pääsi jonottamatta. Aina tuli uusi perhe ja pääsivät edellisen jälkeen heti. Minä jonotin 90 minuuttia. Lapset leikkivät keskellä lattiaa. Ja huusivat ja viihtyivät. Tulipahan elämää kuivaan virastoon.

Minun vieressä istui joku nuori mies, joka vaikutti hermostuneelta [huumeidenkäyttäjä]. Hän puhui puhelimeen, että lompakko on löytynyt, mutta henkilökortin saa vasta tiskiltä. Kun vuoronumeroita kuulutettiin, ja joku oli luovuttanut jonotuksesta, hän hyökkäsi väliin muiden ohi. Ja sai korttinsa. Törkeää.

Yleinen meininki lienee, että ihmiset käyvät ottamassa vuoronumeron, ja lähtevät ostoksille läheisiin marketteihin. Jonotusaika tuntuu käsittämättömän pitkältä, kun minunkin asian toimittamiseen kului noin 30 sekunttia. Valmiiksi täytetty lomake ja kaksi passikuvaa. Nimmari ja selvä.

Jonottaessani huomasin, että kun asiakas tulee, niin virkailija lähtee aina jonnekin. Kun hän palaa, tarvitaan yksi tai kaksi tueksi, mitä hän naputteleekaan siihen koneeseen. Loput seisoskelevat joutilaina tiskien takana.

Ehdotan, että virkailijat aamulla sidotaan käsiraudoilla tiskiin kiinni, ettei turhia kävelyretkiä tule ja jonoa ei kerry. Joka tulee hakemaan uutta passiaan, voi mennä omalle tiskilleen, ja se arkistokärry on siinä selän takana. Ei tarvitse lähteä löhnimään sinne kauas, ja lompsimaan takaisin. Ja se hitaus! Aivan kuin toisten kärsimys jonottaessa nostaa heidän nautintoaan.

Jonotushuoneen lämpötila oli noin 35.

Hyvä esimerkki stalinistisesta toiminnasta.

Hotelli

Hotelli Scandic Grand Marina ei vastannut ennakko-odotuksia. Huoneen sai vasta klo 14 iltapäivällä, vaikka varatessa sanottiin ja kirjattiin ylös, että saavumme Helsinkiin aamulla seitsemältä. Nooh, ajeltiin metrolla edestakaisin aamupäivä. Lapset tykkäsivät.

Auton parkkeeraus tuotti ongelmia. Sivutieltä löytyi paikka, mutta mittarin mukaan eurolla saa 10 minuuttia aikaa. Hotellin edustalla kaikki paikat täynnä. Lopulta saatiin ruutu, mutta se maksoi 10 euroa vuorokausi. Ryöstö asiakkaalta! Respa neuvoi, että jos lähtee ajamaan, ei ehkä saa paikkaa takaisin. Hotellin oma parkkihalli maksaisi vain 17 euroa vuorokausi. Asiakkaalta!

Huoneen siivous vaikutti törkyiseltä. Likaiset kahvikupit ja -lusikat, ei kahvia, teetä tai sokeria. Karamelleja oli yksi nelihenkiselle perheelle. Baarikaapista puuttui yksi olut. Sängylle oli jätetty tyhjä vesipullo.

Valitin respaan toimimattomasta yöpöydän valosta. Ei onnistu korjaus, koska viikonloppuna lamppu ei vaihdu, eikä mitään korjauksia tehdä. Samoin käytävän valot huoneen oven kohdalla eivät toimineet. Ne kyllä korjattiin välittömästi. Olisi ollut kiva lukea sängyssä Helsinki-esitteitä lasten nukkuessa.

Lapsille luvattu super-yllätys-lahja oli ilmapallo, joka tyhjeni itsekseen aamuun menessä.

Korkeasaari

Lyhyt vesibussimatka ja liput maksoivat 30 euroa, vaikka nuorin lapsi sai valkoisen 0 euroa-lipun. Eläintarhassa häkkien edessä lapuissa luki, että poikaset syntyivät kesäkuussa ja viettävät aikansa luolissaan. Näimme vain yhden tylsistyneen tiikerin makaamassa varjossa. Pari flamingoa törötti toinen jalka ilmassa ja emu juoksi koppiinsa. Nähtiin sentään kaksi kilpikonnaa, jotka makasivat päällekkäin. Nuoripari vieressä ihmetteli, että mitähän ne tekevät. Tytön posket olivat ihan punaiset. Minä sanoin, että ne ulkoilevat päivittäin, niinkuin ikkunan lapussa lukee.

Linnanmäki

Lasten iästä johtuen piti ostaa "Minihupiranneke" myös vaimolle. Itse en ostanut mokomaa, koska minulla menee pää sekaisin jo katsomisesta. 66 euroa, kaksi pientä lasta ja yksi aikuinen. Hösh! Kokeilin yhtä vuoristorataa [kertalippu 6 euroa], mutta se pelotti vain natinallaan. [Ei se puinen ikivanha rötiskö.]

Kaksi pillimehua, kahvi, pieni tötterö ranskanperunoita ja tötsä popcornia maksoi 19 euroa.

Lasten mielestä paras oli Vekkula-talo, vuodelta 1957.

Kun tulimme takaisin hotellille, menin käymään aulabaarissa. Juomamikko kysyi kohteliaasti, miten päivä Helsingissä on mennyt. Valittelin, että jalat ovat tulessa Korkeasaaren ja Linnanmäen jälkeen. Mikko suositteli 4-5 kaljaa relaksointiin. Ostin yhden lasin ja kauhistuin hintaa, 6.30 euroa vajaasta tuopillisesta. Sen jälkeen suoraan nukkumaan.

Aamupalalla ei pekonia! Pelkkää keittomaista munakokkelia. Kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa kokkelintekoa kotona. Onnistui hyvin ja paistoin vielä pekoniakin!

Lapset eivät suostuneet syömään Jamie Oliverin paistamia lättyjä ollenkaan.

Vaihtaisivat hotellin nimeä, vaikkapa "Sceidic Hotel Grande Theft Marinade". Jokaisessa pöydässä varoiteltiin taskuvarkaista.