Kaitsun blogi

Tuo iso, paha ja ruma korporaatio pitää laittaa välittömästi boikottiin, ja kotoa löytyvät Valion maitotuotteet hävittää mahdollisimman nopeasti. Meidän perheen ruokapöytään ei Valion litkut tule.

Inhoni tuota maitojättiä kohtaan alkoi sinä päivänä, kun se lakkautti Sotkamon meijerin. Siis ensin osti, ja sitten heti lakkautti. Työntekijät pellolle vaan. Sotkamostahan löytää näppärästi uuden työpaikan vaikka samana päivänä. Laktoosivammaisena pystyin käyttämään tämän meijerin tuotteita ja ne maksoivat vähemmän kuin riistovaliolaiset maidonkaltaiset tekeleet.

Meijerimurha tehtiin vieläpä hivuttamalla. Vuonna 1993 Kainuun meijerin johto kieltäytyi Valion tarjoamasta "yhteistyösopimuksesta". KM kehitti vähälaktoosisen maidon, AitoMaidon, jossa tunnuksena sana "Into". Tätä Valio tietenkin havitteli itselleen. KM yhdisti markkinoinnissa voimansa toisen Valio-pakkovallan ulkopuolelle jättäytyneen meijerin kanssa (Maito-Pirkka). Valio käytti likaista peliä meijerin murskaamiseen. Se maksoi maidontuottajille parempaa litrahintaa, jolloin KM ei pystynyt kilpailemaan Valion tuottajahinnoille. Syksyllä 2000 meijeri pakkovuokrattiin, ja puoli vuotta myöhemmin Valio ilmoitti lakkauttavansa koko meijerin. Yli satavuotinen meijeriperinne Kainuussa sai kuoliniskun, ja 250 työntekijää kengänkuvan takapuoleensa.

Onneksi Kilpailuvirasto sentään sai hieman jalkaa oven väliin, ja asetti meijerintuhoamiselle muutamia ehtoja. Esimerkiksi "Into" piti myydä kilpailijalle (Ingmannille), ja kaikki Maito-Pirkan ja Kainuun OM:n jalostustoiminnan sekä Aito Maidon markkinoinnin ja jakelun työntekijät siirtyä Valiolle. Tätä lupausta Valio ei tietenkään pitänyt.

Tämä on vain yksi esimerkki, mutta kaava on selvä: ensin hivutus, osto halvalla, ja sitten lakkauttaminen. Työntekijöille fudut. Kaikki pienet ja suuretkin (Milka) meijerit on kohta lakkautettu Suomesta.

Valion maidossa maistuu ahneus ja kierous.

Kuluttaja! Tee eettisesti oikea päätös ja lopeta Valion tuotteiden käyttö!

Oulun ruokakauppatarjontaa mafioi eräs oksennuksenvihreä ketju. Tuo syöpäkasvain lähettää metastaaseja ympäristöönsä päntiönään. Laki eikä mikään pidättele näitä pikkurikollisia rakentamasta markettejaan kaavanvastaisesti, koska samat rappioituneet turhakkeet istuvat sekä kaupungin että ketjun hallituksissa. Eikä muilla kauppiailla ole mitään mahdollisuutta rakentaa markettiaan, jos Narinalla ei ole alueen parasta kauppapaikkaa. Asiakasomistajat ja maalaisjunttisieluiset ostajat hykertelevät tyytyväisinä saamistaan bonuksista, mutteivät ymmärrä kuka ne lopulta maksaa.

Kuitenkin joudun käymään näissä kaupoissa, että saisin kasaan ainekset ateriaa varten. Ainakin yritän, mutta koskaan se ei vielä onnistunut. Otetaanpa esimerkki. Kutsun vieraita kylään syömään venäläiseen tyyliin tehtyä ruokaa. Alkukeittoon, borshiin, löytyy kaalia, punajuuria ja prinssinakkeja, mutta ei tietenkään smetanaa. Ja taas käy niinkuin aina ennenkin: joka ikistä muuta ranskankermaa ja fraichea löytyy, mutta ei smetanaa! Tyhjä kolo hyllyssä! Onneksi naapurista löytyy toinen marketti. Pääruoaksi teen puna-ahventa uunissa, ja tietystikään juuri tuota kalaa ei "sattumalta" löydy pakastelokerosta. Taas tyhjä hylly, seitiä taas löytyy paloina, kuutioina, pahvipaketissa ja muovisessa pussissa. Viherketju sai sabotoitua jo kaksi ruokalajia, onneksi zakuskat ja jälkkäri löytyvät yllättäen.

Toinen esimerkki. Tällä kertaa kreikkalainen teema. Ei löytynyt maustamatonta jogurttia tsatsikiin, ei munakoisoja musakaan, ei viininlehtikääryleitä, ei halloumia tiristettäväksi, eikä halvaa. Kaikkea näitä löytyy "tavallisesti", mutta pääsääntöisesti joutuu ravaamaan puoli tusinaa kauppoja. Kuriositeettina täytyy mainita, että viereinen Alko oli juuri samalla viikolla poistanut retsinan valikoimistaan. Hoh hoijaa!

Taudinkuvaan tietysi kuuluu, että primäärituumori levittää etäispesäkkeitä lähiympäristöön. Nyt kirjain vaihtuu oranssinväriseksi V:ksi. Näissä kaupoissa tavaroiden lisähankinnat tehdään ihan miten sattuu. Jos menen ennen itsenäisyyspäivää ostamaan sinivalkoisia kynttilöitä, hylly loistaa tyhjyyttään. Aivan kuin taikaiskusta! Laskiaisena menen ostamaan herneitä rokkaan, ei pussin pussia! Ja itsenäisyyspäivää ja laskiaista seuraavana päivänä hyllyt tietysti täynnä! Joulun alla ei luumuja, siirappia eikä taateleita.

Vielä bonuksista. Kerran näin Tuiran Valtsun ovessa plakaatin: TUPLAPONUS tänään. Nauroin kassalle että teillä on ihan poonusta tännään. Hänkin nauroi, ja sanoi että pittääpä korjata. Seuraavana päivänä ovessa komeili: TUBLAPONUS. Taas naurettiin kassalla, ja luvattiin korjata. Seuraavana päivänä vilkaisu oveen osoitti: TUBLABONUS. Sinä päivänä en enää jaksanut nauraa kassalla.

Suomalaiseen elämänmenoon kuuluu stalinistinen ihmisten kyykytys pikkuasioissakin, jotka muualla sivistyneissä maissa hoidetaan nopeasti, sujuvasti ja ystävällisen hymyn kera. Matkalipun ostaminen yleensäkin tehdään Suomessa hankalaksi, mutta Oulun bussimonopolin hämähäkinseittiset tunkkaiselle 70-luvulle haisevat johtajat vievät asian kokonaan uudelle ulottuvuudelle.

Näinhän asian pitäisi mennä: jos haluan matkustaa linja-autolla, heilautan kättä, nousen rappuset ylös, ostan lipun, ja matka alkaa.

Mutta ei 2000-luvun Oulussa. Jos työmatka suuntautuu kaupungin rajojen ulkopuolelle, tarvitaan Seutulippu. Aikatauluvihkosessa sanotaan, että niitä voi ostaa ko. firman lipputoimistosta, Matkahuollosta, tai joiltakin R-kioskeilta. Koska vanhana onnikan käyttäjänä tiesin ettei mikään koskaan oikein onnistu ensimmäisellä kerralla, päätin tarttua puhelimeen ja tiedustella hieman. Ensin soitto lipputoimistoon. Tuut, tuut, tuut, tuut... Ai mutta hitsiläinen, kellohan on jo viisi. No sitten soitin Rajakykylän Ärrälle:

- Myyäänkö Teillä Seutulippuja?
- Joo kyllä meillä myyään niitä lippuja, siis niitä täyttöjä.
- Mitä täyttöjä?
- Siis niitä lattauksia.
- Ahaa, siis Teillä voi ladata kortin, mutta ei ostaa itse korttia?
- Joo, me ei myyä niitä.
- No on se vaan kumma!
- Semmoset on määräykset!
- Niinkö? Myyköhän mahdollisesti joku toinen Ärrä näitä lippuja?
- Ainaki Haukiputtaan Ärrä myy.
- Oho! Hienoa! Kiitos, kuulemiin.
- Hei.

Puolen minuutin tuuttailun jälkeen:

- Haukiputaan Är-kioski!
- Päivää. Teillähän myydään niitä Seutulippuja?
- Joo, kyllä kait niitä vissiin myyään. Ootappa ko on asiakas tuossa...

Kuluu minuutti, ja puhelimesta kuuluu rapinaa, kolahteluja, ja asiakkaan puhumista, joka kuulostaa iäkkäämmältä naishenkilöltä. Ehdin jo huolestua, mutta jahkailun jälkeen kassakone rasahtelee lupaavasti.

- Haloo!
- Niin, olikohan Teillä myytävänä semmoista Seutulippua, millä pääsee Pateniemestä Haukiputtaalle?
- Joo, kyllä niitä tuossa on, hinta 71 euroa.
- Jaa, kun tuossa aikataulussa lukee että 70 euroa...
- Oletteko Te haukiputaalainen?
- Ei ku oululainen!
- No sitte me ei myyä tätä lippua Teille!
- No miksi!?
- Me ei vaan myyä sitä ko haukiputtaalaisile.
- No johan on markkinat!
- Näin tämä asia vaan on.
- Ei vissiin maha mittään. Kiitos kuitenkin.

Jännää, että sama matka maksaa eriverran, riippuen siitä, kummasta päästä linjuriin hyppää. Ihan piti hikeä pyyhkiä otsalta ja antaa pulssin tasoittua, ja sitten valitsin taas Matkahuollon numeron. Tällä kertaa tapahtuu ihme, ja langan toisessa päässä vastataan.

- Matkahuolto, kuinka voin auttaa Teitä?
- Myymällä minulle Seutulipun! Kai Teillä on seutulippuja?
- Kyllä vain, Teidän pitää tulla käymään ostamassa lippu.
- Eikös sitä voisi ostaa linja-autosta?
- Ei, ei voi. Ei niitä myydä autossa, ei.
- Kauhia! Kummallista! Miksi ei?
- Ei me päätetä siitä asiasta. Kannattaa soittaa Koskilinjoille.
- No pittää vissiin sitte tulla käymään siellä, teillähän on kuuteen asti auki?
- Eiku seittämään.
- Näkkyy olevan puhelinluettelossa virhe. Hei, mutta voihan sen ostaa toinen henkilö, jolle kortti tulee?
- Kortti on henkilökohtainen!
- Niin, mutta voiko sen OSTAA joku muu toiselle henkilölle?
- Nooo...voi kai sen sitten myydä...mutta...mutta...mutta... Sitten pitää olla kortinhaltijan henkilötodistus mukana! Muuten ei myydä!

On se nyt vaan kumma kuinka hankalaksi yhden vaivaisen lipun ostaminen on tehty!

...

Kortti sitten ostettiin Matkahuollosta, ihan henkilökohtaisesti. Kun vanhaa Oululippua yritti tarjota, että saisi panttirahan takaisin, lyötiin kättä etteen, että me ei oteta nuita käytettyjä kortteja, vaan ne pitää viedä lipputoimistoon! No huh huh! Paluumatkalla Matkahuollosta (omalla autolla semmonen 40 km lenkki) muistin, että ennen vanhaan lipun pystyi palauttamaan Ärrälle.

- Ei, ei me anneta panttia näistä!
- No mutta hyvänen aika, onhan niistä ennenkin annettu!
- Niin mutta silloin pitää ostaa UUSI lippu samalla!
- Siis vain siinä tapauksessa saa hyvityksen, jos ostaa samanlaisen lipun?
- Juuri näin!
- No Voihan Venäjä!

...

Tämä siis tapahtui vuoden 2006 alussa, huipputeknologiakaupungiksi itsensä nimenneessä 400-vuotisessa Oulussa. Hyi olkoon, pthyi! HÄVETKÄÄ EDES!

Näin tässä sitten kävi. Ensin subliminaalinen keijukainen päässäni heilutteli torjuvaa kättään huiskien pois blogi -sanaa. Mikä ihmeen blogi? Taasko jotakin uutta typerää hypetystä? Työpaikan kahvipöydässäkin keskustellaan: plä plä plää plää blogi plää plää ploki ploki pölöpölö luikkonää sen plokin plöp plöp plööö Piia-Noorallakin on oma ploki plää plää plää... Ihmeellisen kauan vastarinta kesti tykistön blogikeskitystä ja täsmäpommeja, kunnes korkeaa teknologiaa käyttävä vihollinen pääsi murtautumaan konservatiivisesti varustettuihin asemiini. Ehkä viimeisen niitin antoi kollega, joka esitteli oman bloginsa. Antaudun, armoa!

Suruttoman ihmisen täytyy keksiä puolustuksia synneilleen. Siitäpä tuleekin mieleeni, että mielisairaaloissa ja avohoitohullujen hoidossa suositellaan potilaalle (=asiakkaalle) päiväkirjan pitämistä. No nythän tässä saa samalla terapiaa, vaikkei vielä ihan täysin pöpi olekaan. Lukija antakoon diagnoosinumeron.