torstaina, tammikuuta 19, 2006
Ostettiinpa Seutulippu
Suomalaiseen elämänmenoon kuuluu stalinistinen ihmisten kyykytys pikkuasioissakin, jotka muualla sivistyneissä maissa hoidetaan nopeasti, sujuvasti ja ystävällisen hymyn kera. Matkalipun ostaminen yleensäkin tehdään Suomessa hankalaksi, mutta Oulun bussimonopolin hämähäkinseittiset tunkkaiselle 70-luvulle haisevat johtajat vievät asian kokonaan uudelle ulottuvuudelle.
Näinhän asian pitäisi mennä: jos haluan matkustaa linja-autolla, heilautan kättä, nousen rappuset ylös, ostan lipun, ja matka alkaa.
Mutta ei 2000-luvun Oulussa. Jos työmatka suuntautuu kaupungin rajojen ulkopuolelle, tarvitaan Seutulippu. Aikatauluvihkosessa sanotaan, että niitä voi ostaa ko. firman lipputoimistosta, Matkahuollosta, tai joiltakin R-kioskeilta. Koska vanhana onnikan käyttäjänä tiesin ettei mikään koskaan oikein onnistu ensimmäisellä kerralla, päätin tarttua puhelimeen ja tiedustella hieman. Ensin soitto lipputoimistoon. Tuut, tuut, tuut, tuut... Ai mutta hitsiläinen, kellohan on jo viisi. No sitten soitin Rajakykylän Ärrälle:
- Myyäänkö Teillä Seutulippuja?
- Joo kyllä meillä myyään niitä lippuja, siis niitä täyttöjä.
- Mitä täyttöjä?
- Siis niitä lattauksia.
- Ahaa, siis Teillä voi ladata kortin, mutta ei ostaa itse korttia?
- Joo, me ei myyä niitä.
- No on se vaan kumma!
- Semmoset on määräykset!
- Niinkö? Myyköhän mahdollisesti joku toinen Ärrä näitä lippuja?
- Ainaki Haukiputtaan Ärrä myy.
- Oho! Hienoa! Kiitos, kuulemiin.
- Hei.
Puolen minuutin tuuttailun jälkeen:
- Haukiputaan Är-kioski!
- Päivää. Teillähän myydään niitä Seutulippuja?
- Joo, kyllä kait niitä vissiin myyään. Ootappa ko on asiakas tuossa...
Kuluu minuutti, ja puhelimesta kuuluu rapinaa, kolahteluja, ja asiakkaan puhumista, joka kuulostaa iäkkäämmältä naishenkilöltä. Ehdin jo huolestua, mutta jahkailun jälkeen kassakone rasahtelee lupaavasti.
- Haloo!
- Niin, olikohan Teillä myytävänä semmoista Seutulippua, millä pääsee Pateniemestä Haukiputtaalle?
- Joo, kyllä niitä tuossa on, hinta 71 euroa.
- Jaa, kun tuossa aikataulussa lukee että 70 euroa...
- Oletteko Te haukiputaalainen?
- Ei ku oululainen!
- No sitte me ei myyä tätä lippua Teille!
- No miksi!?
- Me ei vaan myyä sitä ko haukiputtaalaisile.
- No johan on markkinat!
- Näin tämä asia vaan on.
- Ei vissiin maha mittään. Kiitos kuitenkin.
Jännää, että sama matka maksaa eriverran, riippuen siitä, kummasta päästä linjuriin hyppää. Ihan piti hikeä pyyhkiä otsalta ja antaa pulssin tasoittua, ja sitten valitsin taas Matkahuollon numeron. Tällä kertaa tapahtuu ihme, ja langan toisessa päässä vastataan.
- Matkahuolto, kuinka voin auttaa Teitä?
- Myymällä minulle Seutulipun! Kai Teillä on seutulippuja?
- Kyllä vain, Teidän pitää tulla käymään ostamassa lippu.
- Eikös sitä voisi ostaa linja-autosta?
- Ei, ei voi. Ei niitä myydä autossa, ei.
- Kauhia! Kummallista! Miksi ei?
- Ei me päätetä siitä asiasta. Kannattaa soittaa Koskilinjoille.
- No pittää vissiin sitte tulla käymään siellä, teillähän on kuuteen asti auki?
- Eiku seittämään.
- Näkkyy olevan puhelinluettelossa virhe. Hei, mutta voihan sen ostaa toinen henkilö, jolle kortti tulee?
- Kortti on henkilökohtainen!
- Niin, mutta voiko sen OSTAA joku muu toiselle henkilölle?
- Nooo...voi kai sen sitten myydä...mutta...mutta...mutta... Sitten pitää olla kortinhaltijan henkilötodistus mukana! Muuten ei myydä!
On se nyt vaan kumma kuinka hankalaksi yhden vaivaisen lipun ostaminen on tehty!
...
Kortti sitten ostettiin Matkahuollosta, ihan henkilökohtaisesti. Kun vanhaa Oululippua yritti tarjota, että saisi panttirahan takaisin, lyötiin kättä etteen, että me ei oteta nuita käytettyjä kortteja, vaan ne pitää viedä lipputoimistoon! No huh huh! Paluumatkalla Matkahuollosta (omalla autolla semmonen 40 km lenkki) muistin, että ennen vanhaan lipun pystyi palauttamaan Ärrälle.
- Ei, ei me anneta panttia näistä!
- No mutta hyvänen aika, onhan niistä ennenkin annettu!
- Niin mutta silloin pitää ostaa UUSI lippu samalla!
- Siis vain siinä tapauksessa saa hyvityksen, jos ostaa samanlaisen lipun?
- Juuri näin!
- No Voihan Venäjä!
...
Tämä siis tapahtui vuoden 2006 alussa, huipputeknologiakaupungiksi itsensä nimenneessä 400-vuotisessa Oulussa. Hyi olkoon, pthyi! HÄVETKÄÄ EDES!
Näinhän asian pitäisi mennä: jos haluan matkustaa linja-autolla, heilautan kättä, nousen rappuset ylös, ostan lipun, ja matka alkaa.
Mutta ei 2000-luvun Oulussa. Jos työmatka suuntautuu kaupungin rajojen ulkopuolelle, tarvitaan Seutulippu. Aikatauluvihkosessa sanotaan, että niitä voi ostaa ko. firman lipputoimistosta, Matkahuollosta, tai joiltakin R-kioskeilta. Koska vanhana onnikan käyttäjänä tiesin ettei mikään koskaan oikein onnistu ensimmäisellä kerralla, päätin tarttua puhelimeen ja tiedustella hieman. Ensin soitto lipputoimistoon. Tuut, tuut, tuut, tuut... Ai mutta hitsiläinen, kellohan on jo viisi. No sitten soitin Rajakykylän Ärrälle:
- Myyäänkö Teillä Seutulippuja?
- Joo kyllä meillä myyään niitä lippuja, siis niitä täyttöjä.
- Mitä täyttöjä?
- Siis niitä lattauksia.
- Ahaa, siis Teillä voi ladata kortin, mutta ei ostaa itse korttia?
- Joo, me ei myyä niitä.
- No on se vaan kumma!
- Semmoset on määräykset!
- Niinkö? Myyköhän mahdollisesti joku toinen Ärrä näitä lippuja?
- Ainaki Haukiputtaan Ärrä myy.
- Oho! Hienoa! Kiitos, kuulemiin.
- Hei.
Puolen minuutin tuuttailun jälkeen:
- Haukiputaan Är-kioski!
- Päivää. Teillähän myydään niitä Seutulippuja?
- Joo, kyllä kait niitä vissiin myyään. Ootappa ko on asiakas tuossa...
Kuluu minuutti, ja puhelimesta kuuluu rapinaa, kolahteluja, ja asiakkaan puhumista, joka kuulostaa iäkkäämmältä naishenkilöltä. Ehdin jo huolestua, mutta jahkailun jälkeen kassakone rasahtelee lupaavasti.
- Haloo!
- Niin, olikohan Teillä myytävänä semmoista Seutulippua, millä pääsee Pateniemestä Haukiputtaalle?
- Joo, kyllä niitä tuossa on, hinta 71 euroa.
- Jaa, kun tuossa aikataulussa lukee että 70 euroa...
- Oletteko Te haukiputaalainen?
- Ei ku oululainen!
- No sitte me ei myyä tätä lippua Teille!
- No miksi!?
- Me ei vaan myyä sitä ko haukiputtaalaisile.
- No johan on markkinat!
- Näin tämä asia vaan on.
- Ei vissiin maha mittään. Kiitos kuitenkin.
Jännää, että sama matka maksaa eriverran, riippuen siitä, kummasta päästä linjuriin hyppää. Ihan piti hikeä pyyhkiä otsalta ja antaa pulssin tasoittua, ja sitten valitsin taas Matkahuollon numeron. Tällä kertaa tapahtuu ihme, ja langan toisessa päässä vastataan.
- Matkahuolto, kuinka voin auttaa Teitä?
- Myymällä minulle Seutulipun! Kai Teillä on seutulippuja?
- Kyllä vain, Teidän pitää tulla käymään ostamassa lippu.
- Eikös sitä voisi ostaa linja-autosta?
- Ei, ei voi. Ei niitä myydä autossa, ei.
- Kauhia! Kummallista! Miksi ei?
- Ei me päätetä siitä asiasta. Kannattaa soittaa Koskilinjoille.
- No pittää vissiin sitte tulla käymään siellä, teillähän on kuuteen asti auki?
- Eiku seittämään.
- Näkkyy olevan puhelinluettelossa virhe. Hei, mutta voihan sen ostaa toinen henkilö, jolle kortti tulee?
- Kortti on henkilökohtainen!
- Niin, mutta voiko sen OSTAA joku muu toiselle henkilölle?
- Nooo...voi kai sen sitten myydä...mutta...mutta...mutta... Sitten pitää olla kortinhaltijan henkilötodistus mukana! Muuten ei myydä!
On se nyt vaan kumma kuinka hankalaksi yhden vaivaisen lipun ostaminen on tehty!
...
Kortti sitten ostettiin Matkahuollosta, ihan henkilökohtaisesti. Kun vanhaa Oululippua yritti tarjota, että saisi panttirahan takaisin, lyötiin kättä etteen, että me ei oteta nuita käytettyjä kortteja, vaan ne pitää viedä lipputoimistoon! No huh huh! Paluumatkalla Matkahuollosta (omalla autolla semmonen 40 km lenkki) muistin, että ennen vanhaan lipun pystyi palauttamaan Ärrälle.
- Ei, ei me anneta panttia näistä!
- No mutta hyvänen aika, onhan niistä ennenkin annettu!
- Niin mutta silloin pitää ostaa UUSI lippu samalla!
- Siis vain siinä tapauksessa saa hyvityksen, jos ostaa samanlaisen lipun?
- Juuri näin!
- No Voihan Venäjä!
...
Tämä siis tapahtui vuoden 2006 alussa, huipputeknologiakaupungiksi itsensä nimenneessä 400-vuotisessa Oulussa. Hyi olkoon, pthyi! HÄVETKÄÄ EDES!
# posted by Kaitsu @ 10:12 ap. 
