Kaitsun blogi

Armeijan käyminen kuuluu jokaisen suomalaisen miehen perusvelvollisuuksiin. Jotkut epämääräiset marginaaliryhmät välttynevät tästä oikeudesta milloin milläkin perusteella. Ruvetaan hulluiksi, kasvissyöjiksi, aseitten vastustajiksi tai homppeleiksi. Tai Jehovantodistajiksi. Ehkä nykyään vapautetaan kansalaisvelvollisuudestaan muitakin erikoisvälttelijöitä, pelkureita.

Omalta osaltani armeija alkoi ystäväni äidin parturiliikkeessä. Reipas panapäinen parturi saksi pitkän poninhäntäni katki solmittuaan ensin sen siistiksi paketiksi, ja se talletettiin muovipussiin. Tuolla se pussi möllöttää kaapin päällä vieläkin. Lopputuloksesta sain kuulla kommentin, että "tulipa siisti Kaitsustakin!". Muistan kun mummo joskus kehoitti minua menemään parturiin, että tulisipa "kaunis ja siisti tukka" eikä olisi "tuollainen kuontalo!" Jopa raha luvattiin antaa mukaan parturiin mukaan. Hmm, ensimmäinen tuntemus oli kuin kynityllä kanalla. Ilmava ja paleleva pää tuntui tuulisella säällä jopa kylmältä. Ja kun joi vettä hanasta, niin vaistomaisesti piti huitaista hiuslettiä pois suun edestä. Tätä kesti noin puoli vuotta, ilman hiuksiakin.

Kutsunnat sujuivat joustavasti Oulussa vanhalla kasarmilla Intiössä, Tuiran kupeessa. Ulkopaikkakuntalaiset pääsivät mukavasti jonojen ohi, ja hetken kuluttua lääkärin vastaanotolla laitettiin vain nimi paperiin, että oletko terve, ja haluatko käydä armeijan. Pianaikaa syötiin jo munkkia ja juotiin kahvia lottien kafeteriassa. Toiset joutuivat katsomaan loputtoman pitkän propagandafilmin armeijan mahdollisuuksista. Varusmieskirjurit huutelivat että "aika väbä o aamuja jälijellä". Ja että "aamukasat" voivat ruveta laskemaan aamuja ennen kuin lähtevät "ryynäämään". "Revi mopo siitä aamuja, niin että vanha lähtee ja paska jää!"

Sitten se elokuinen kylmä päivä koitti. Lähtö tapahtui Rovaniemen rautatieasemalta. Tyttöystävä suuteli tavallista pidempään. Itkuakin pukkasi. Ja heti kohta kolmen viikon kuluttua nähtäisiin taas! Bussin etuosassa luki "Sodankylä" ja lisälapussa "Varuskunnan kautta". Hmm. No oli siellä joku siviilikin joukossa Ivaloon menossa. Mukaan sai ottaa ohjeiden mukaan vain välttämättömimmän omaisuuden, partakoneen ja lenkkikengät. Ujutin mukaan salaa pari Kismettiä, jos vaikka ei pääsisi sotkuun. Aurinkoinen matka pohjoiseen varuskuntaan alkoi.

Tunnelma bussissa oli äärimmäisen apea. Jollakulla alahuuli väpätti, joku puri huultaan, jokseenkin kaikki istuivat hiljaa apaattisina tai peloissaan. Siihen aikaan ei tunnettu kännyköitä. Ehkä nykyiset varusmiehet purkavat frustraatiotaan siihen. Minun aikana käytettiin kolikkopuhelinta, kirjeitä ja postikortteja. Käyrämössä bussi pysähtyy vartiksi, jolloin ehtii käydä ostamassa nakkisämpylän tai pilsnerin. Monet tekevät niin. Palvelu on nopeaa. Äärimmäisen nopeaa. Paikkaa kutsutaan v*tutusrajaksi, koska varuskunta häämöttää puolenvälin jälkeen. Kaljan jälkeen todellisuus ehkä tuntuu miedommalta, mutta varsinainen mieliharmi alkaakin yleensä vasta aamulla herätyksen jälkeen. Ei kuitenkaan sissikomppaniassa, jonne olin menossa.