sunnuntai, huhtikuuta 09, 2006
Kylän pinnassa
Käytiin keskustan vaatekaupoissa. Ennen lähtöä laskettiin lapset pihalle, kun pitää tarkistaa ettei levy jää päälle tai vesihana auki. Menivät tietenkin heti halkokatoksen alle rypemään mutalätäkköön.
Stockmannin parkkihallista kävelymatkaa tulisi vain kadun ylitys, mutta sisäänkäynnin kyltissä luki täynnä jo aamukymmeneltä. Galna dagar. Ihmiset kantoivat ylpeinä keltaisia muovikasseja. Jotenkin vaan tuntuu, että hallissa tilaa vie työntekijöiden autot, eikä asiakkaille löydy kuin muutama ruutu. No Anttilan parkkitalossa löytyi tilaa jo neljännestä kerroksesta, edellisellä kerralla piti pyöritellä katolle 10. kerrokseen. Miksi, oi miksi ne mutkat pitää tehdä niin tiukoiksi, että jo pienen farmariauton vanteet osuvat reunakiviin. Hyvä ettei rengas tyhjentynyt. Mutkakohtien seinistä näkee myös, että jotkut autoilijat kokeilevat pellin jousto-ominaisuuksia ja maalipinnan kestävyyttä niihin.
Vaatekaupassa lämmitys on muistettu kytkeä päälle, asetuksena varmaan semmoset 35 astetta. Myyjättäret pitävätkin t-paitaa, joka ei yllä edes napaan asti. Samannäköisiä vaatteita roikkuu myös telineissä. Harsomaisesta kankaasta tehdyt string -malliset alushousut näyttävät mukavilta ja ilmavilta. Yhdellä myyjällä näyttikin olevan samanlaiset.
Lapset juoksevat eri suuntiin, toinen osaa mennä toiseen kauppaan. Liukuportaat kiinnostavat suunnattomasti. Joskus kauan sitten Rovaniemelle tuli Lapin ensimmäiset rullaportaat vaatekauppaan vanhan torin kulmalle. Lappalaiset tulivat Ivalosta ja Utsjoelta asti katsomaan ihmettä. Kun sain molemmat lapset kiinni, niin seuraavassa hetkessä toinen näkyy liukuportaissa matkalla ylöspäin. Onneksi toiseen suuntaan pitää käyttää portaita, ja sieltähän sitä jo laskeuduttiinkin. Täällä kun vaan kaikenmaailman pedofiilit vaanivat joka kulmassa.
Miksiköhän vaatekaupoissa aina haisee joku ihme tunkkainen? Villapaidat? Ja sitten siellä tuntee staattisen sähkön nostavan ihokarvat pystyyn. Uuh. Ja miksi niissä ei koskaan löydy istumapaikkoja miehille, jotka odottavat kumppaniaan tuskissaan?
Seuraan vaivautuneena sivussa, kun kassalla jok'ikinen rätti taitellaan moninkerroin ja sullotaan pussiin. Jono kasvaa. Miksi samaan aikaan ei voi periä maksua, vaan puoli kauppaa seuraa sitä hidasta vaatteiden vääntelyä? Asiakas ei tietenkään ole ehtinyt kaivaa edes lompsaa valmiiksi käteen.
Rotuaarilla tyttö hoksaa kadulla heiluvat mainokset, ja rupeaa hokemaan: "mennään hampurilaiselle, mennään, mennään, äiti, ikkä mennään hampurilaiselle". Mentiin sitten. Miksi siellä pitää aina jonottaa? Asioiden pitäisi sujua pikaisesti. Edellisen asiakkaan tilaus tuntuu olevan monimutkainen, kun sitä vatkataan viisi minuuttia kohdilleen. Hälinä vanhassa pankkisalissa on huumaava. Seuraavaksi jonon sivusta eteeni kiilaa vihreäkasvoinen nainen, joka valittaa spriten outoa makua. No sitä siinä sitten maistellaan, ja kurkistetaan muovikannen alle. Myyjätyttönen hakee johtajan paikalle. Onneksi reklamaatio siirtyy hänelle. Sitten tilaamaan. Kerrankin onnea, burgerit löytyvät heti tiskistä, ja viereisillä kassoilla myydään ei-oota. Lupaavat heille kuitenkin pöytääntarjoilun. Seuraan mielenkiinnolla miten rekkula edistyy vieressäni. Outomakuisen juoman syykin selvisi. Tankin hana ei ollut kunnolla kiinni, joten esanssin määrä ei mätsännyt. Itse tilasin light-kolaa ja maitoa.
Syönnin aikana tarjoilijatar sitten kiikutti burgereita lähipöytiin. Kumma kun ei anneta numerolappua, mistä näkisi mikä safka menee mihinkin pöytään, vaan käydään kyselemässä kenelle tämä tavallinen ja juusto tulikaan.
Tämän ketjun aterian komponentteja saa vaihdella mielensä mukaan. Ennen vanhaan pakkosyötettiin limunaatia ja ranskanperunoita, nykyisen liikalihavuuden kaudella voi valita valmiiksi kuorittuja porkkananpalasia, tai salaattia, ja limukan tilalle maitoa. Se maito tietenkään ei ole rasvatonta, mistä lapset pitävät, vaan kevytversiota, ja tietenkin Valiota. Lapset jopa söivät yhden juustoburgerin puoliksi, mitä nyt suolakurkut oksennettiin pöydälle. Ensimmäinen hamppari elläissään (lapset 4 ja 2 vuotta). Ketsuppi ja ranskalaiset maistuivat. Niiden pinnalla näkyy ylisuolaus. Itse vetelin sormilla suolia pois. Sitä ketsuppia löytyi myös lasten hiuksista, poskilta, korvien takaa, sormista, puserolta, haalareiden päältä, pöydältä ja yksi paperikipponen putosi lattialle ketsuppipuoli alaspäin. Viisi tai kuusi kipposta meni kaikenkaikkiaan. Nästuukeja kymmenen. Pippuripusseja en löytänyt mistään.
Kotimatkalla kiireelliset ja tärkeät autoilijat ohittelivat ja kiilasivat heti eteen roiskien loskaa ja kuravelliä tuulilasin täyteen. Viereinen kaista oli vapaana ainakin kaksi kilometriä eteenpäin.
Stockmannin parkkihallista kävelymatkaa tulisi vain kadun ylitys, mutta sisäänkäynnin kyltissä luki täynnä jo aamukymmeneltä. Galna dagar. Ihmiset kantoivat ylpeinä keltaisia muovikasseja. Jotenkin vaan tuntuu, että hallissa tilaa vie työntekijöiden autot, eikä asiakkaille löydy kuin muutama ruutu. No Anttilan parkkitalossa löytyi tilaa jo neljännestä kerroksesta, edellisellä kerralla piti pyöritellä katolle 10. kerrokseen. Miksi, oi miksi ne mutkat pitää tehdä niin tiukoiksi, että jo pienen farmariauton vanteet osuvat reunakiviin. Hyvä ettei rengas tyhjentynyt. Mutkakohtien seinistä näkee myös, että jotkut autoilijat kokeilevat pellin jousto-ominaisuuksia ja maalipinnan kestävyyttä niihin.
Vaatekaupassa lämmitys on muistettu kytkeä päälle, asetuksena varmaan semmoset 35 astetta. Myyjättäret pitävätkin t-paitaa, joka ei yllä edes napaan asti. Samannäköisiä vaatteita roikkuu myös telineissä. Harsomaisesta kankaasta tehdyt string -malliset alushousut näyttävät mukavilta ja ilmavilta. Yhdellä myyjällä näyttikin olevan samanlaiset.
Lapset juoksevat eri suuntiin, toinen osaa mennä toiseen kauppaan. Liukuportaat kiinnostavat suunnattomasti. Joskus kauan sitten Rovaniemelle tuli Lapin ensimmäiset rullaportaat vaatekauppaan vanhan torin kulmalle. Lappalaiset tulivat Ivalosta ja Utsjoelta asti katsomaan ihmettä. Kun sain molemmat lapset kiinni, niin seuraavassa hetkessä toinen näkyy liukuportaissa matkalla ylöspäin. Onneksi toiseen suuntaan pitää käyttää portaita, ja sieltähän sitä jo laskeuduttiinkin. Täällä kun vaan kaikenmaailman pedofiilit vaanivat joka kulmassa.
Miksiköhän vaatekaupoissa aina haisee joku ihme tunkkainen? Villapaidat? Ja sitten siellä tuntee staattisen sähkön nostavan ihokarvat pystyyn. Uuh. Ja miksi niissä ei koskaan löydy istumapaikkoja miehille, jotka odottavat kumppaniaan tuskissaan?
Seuraan vaivautuneena sivussa, kun kassalla jok'ikinen rätti taitellaan moninkerroin ja sullotaan pussiin. Jono kasvaa. Miksi samaan aikaan ei voi periä maksua, vaan puoli kauppaa seuraa sitä hidasta vaatteiden vääntelyä? Asiakas ei tietenkään ole ehtinyt kaivaa edes lompsaa valmiiksi käteen.
Rotuaarilla tyttö hoksaa kadulla heiluvat mainokset, ja rupeaa hokemaan: "mennään hampurilaiselle, mennään, mennään, äiti, ikkä mennään hampurilaiselle". Mentiin sitten. Miksi siellä pitää aina jonottaa? Asioiden pitäisi sujua pikaisesti. Edellisen asiakkaan tilaus tuntuu olevan monimutkainen, kun sitä vatkataan viisi minuuttia kohdilleen. Hälinä vanhassa pankkisalissa on huumaava. Seuraavaksi jonon sivusta eteeni kiilaa vihreäkasvoinen nainen, joka valittaa spriten outoa makua. No sitä siinä sitten maistellaan, ja kurkistetaan muovikannen alle. Myyjätyttönen hakee johtajan paikalle. Onneksi reklamaatio siirtyy hänelle. Sitten tilaamaan. Kerrankin onnea, burgerit löytyvät heti tiskistä, ja viereisillä kassoilla myydään ei-oota. Lupaavat heille kuitenkin pöytääntarjoilun. Seuraan mielenkiinnolla miten rekkula edistyy vieressäni. Outomakuisen juoman syykin selvisi. Tankin hana ei ollut kunnolla kiinni, joten esanssin määrä ei mätsännyt. Itse tilasin light-kolaa ja maitoa.
Syönnin aikana tarjoilijatar sitten kiikutti burgereita lähipöytiin. Kumma kun ei anneta numerolappua, mistä näkisi mikä safka menee mihinkin pöytään, vaan käydään kyselemässä kenelle tämä tavallinen ja juusto tulikaan.
Tämän ketjun aterian komponentteja saa vaihdella mielensä mukaan. Ennen vanhaan pakkosyötettiin limunaatia ja ranskanperunoita, nykyisen liikalihavuuden kaudella voi valita valmiiksi kuorittuja porkkananpalasia, tai salaattia, ja limukan tilalle maitoa. Se maito tietenkään ei ole rasvatonta, mistä lapset pitävät, vaan kevytversiota, ja tietenkin Valiota. Lapset jopa söivät yhden juustoburgerin puoliksi, mitä nyt suolakurkut oksennettiin pöydälle. Ensimmäinen hamppari elläissään (lapset 4 ja 2 vuotta). Ketsuppi ja ranskalaiset maistuivat. Niiden pinnalla näkyy ylisuolaus. Itse vetelin sormilla suolia pois. Sitä ketsuppia löytyi myös lasten hiuksista, poskilta, korvien takaa, sormista, puserolta, haalareiden päältä, pöydältä ja yksi paperikipponen putosi lattialle ketsuppipuoli alaspäin. Viisi tai kuusi kipposta meni kaikenkaikkiaan. Nästuukeja kymmenen. Pippuripusseja en löytänyt mistään.
Kotimatkalla kiireelliset ja tärkeät autoilijat ohittelivat ja kiilasivat heti eteen roiskien loskaa ja kuravelliä tuulilasin täyteen. Viereinen kaista oli vapaana ainakin kaksi kilometriä eteenpäin.
# posted by Kaitsu @ 8:08 ip. 
