tiistaina, huhtikuuta 25, 2006
Röyhkeyttä kerrakseen
Mikä ihme ihmisiin on mennyt kun päällimmäinen piirre tuntuu olevan kaikenlainen röyhkeys ja oman navan tuijotus? Yrittävätkö he selviytyä holhousyhteiskunnassa? Vai pelkkää ehtymätöntä luonnonvaraa, tyhmyyttä ja pölijyyttä.
Jo sota-aikana katukuvassa näki julisteita, joissa nainen kävelee nenä pystyssä kantaen pullottavia ruokakasseja toisten seuratessa sivusta tyhjin käsin. Teksti kuului jotenkin näin: "Hamstraus ja mustan pörssin kauppa vie kansakunnan tuhoon!". Vähän samanlainen tunne tuli opiskeluaikoina, kun itse osti halpaa makkaraa, vanhentuneita eineksiä puoleen hintaan, multaisia rupisia perunoita ja 50g [tavallista] jauhelihaa. [Siihen aikaan sai vielä rustoista, läskistä, possun- ja naudanlihasta valmistettua "tavallista" jauhelihaa, jonka jatkeena saattoi olla kananmunaa ja korppujauhoa; se toinen tuplasti tai triplasti kalliimpi versio oli paistijauhelihaa]. Samaan aikaan toimeentulevat ostivat kalliita juustoja, kasviksia ja hedelmiä, hienoja leikkeleitä, ulko- ja sisäfileetä, täysmehuja, paperiin pakattuja erikoisleipiä, valmiiksi suikaloituja perunasipulipakasteita ja panimotuotteita. Kun rahaa ei liiennyt moisiin, piti syödä Valion lehmänvirtsalle maistuvaa edamia, rustojauhelihaa, vanhaa maksalaatikkoa, lauantaimakkaraa, hötyrää ranskanleipää (jota sai tarjouksessa 4 kpl kymmenellä markalla), ja olut piti itse valmistaa käyttämällä uutetta ja sokeria, pesemällä pulloja sormet verillä ja korkittamalla lapotut pullot. Mutta tämä ei ole varsinaista röyhkeyttä, vaan itsesuojeluvaiston aiheuttamaa eloonjäämiskamppailua.
Kun valtio tuki korkeakoulun opiskelijoita minimitoimeentulon alittavalla armopalalla, niin työttömät kouluttamattomat leveilivät tuillaan. Sosiaalisin rahoin asutetuilla kaijonharjulaisilla ei-opiskelijoilla tuntuivat rahat riittävän näihin edellä mainittuihin asioihin. Se on röyhkeyttä.
Minä kuljin vanha risainen takki päällä, ja varpaat paistoivat purjehduskenkien kärjen alta, kun mustaihoinen lihaksikasvartaloinen poloinen Somaliasta tallusteli uusimmat muotivaatteet yllään letkeästi heilahdellen pitkin campusta. Ja sitten vaan kauppaan ostamaan appelsiineja, banaaneja ja muita eksoottisia hedelmiä, mitkä siihen maailman aikaan maksoivat tajuttomasti. Talvella näillä huippuosaajilla oli tietenkin uusimmat Luhdan untuvatakit päällä, itsellä Halpa-Hallin muovitoppatakki, mikä piti hien sisällä ja lämmön ulkona. Demukat jakoivat vastikkeettomasti suuret rahat juuri sinne, minne ei olisi pitänyt, ja lopputulos näytti kuvottavalta. Sama homma jatkuu yhä. Mikä röyhkeys!
Liikenteessä näkee monesti, että ohitetaan röyhkeästi vaikka vastaan tulee autoja. Kohtaava kuljettaja vilkuttelee valoja, ja ohittaja kiilaa eteen melkein lokasuojaa hipoen. Sadan metrin päässä sitten jarrutetaan renkaat savuten ja käännytään ilman vilkkua sivutielle. Ohi pitää päästä vaikka henki menisi!
Marketin kassajonossa mummo kiilaa eteen. Aivan kuin hänen aikansa olisi tärkeämpää kuin nuoremman kiilatun. Itse asiassa vähemmän tärkeää. Hänellä on vain kiire kotiin keittämään kalleinta kahvia, mitä kaupasta löytyy. Taksi odottaa oven edessä. Työpaikalleen menevä kiilattu it-osaaja kävi vain hakemassa tarjouseineksen (-50%), ettei tarvitse mennä kalliiseen työruokalaan.
Työpaikalla saamme nauttia mehuedusta. Kahvion jääkaapista saa ottaa mehua janoonsa tai nälkäänsä. Tuli nyt nähtyä sekin, että ensin otetaan purkki käteen, hölskytellään, ja huomataan se melkein tyhjäksi. Purkki vaan takaisin ja uusi avaamaton aukaistaan. Sitten lorrootellaan itselle muki täyteen, loiskitaan osa tietenkin pitkin pöytiä, ja jätetään se foliosulkija pöydälle eikä laiteta roskikseen, ja lampsitaan pois. Taas nähdään se, että ei anneta mitään arvoa sille, että työnantaja on tarjonnut tällaista luksusta puurtajilleen. Oma napa vain! Häkellyin niin, etten osannut kuin yhdistää "vanhan" mehun uuteen, litistää loppuneen purkin ja laittaa roskat niille kuuluvaan paikkaan. Tuollainen epämääräinen käytös ei ole enää röyhkeyttä, vaan härskiyttä!
Jo sota-aikana katukuvassa näki julisteita, joissa nainen kävelee nenä pystyssä kantaen pullottavia ruokakasseja toisten seuratessa sivusta tyhjin käsin. Teksti kuului jotenkin näin: "Hamstraus ja mustan pörssin kauppa vie kansakunnan tuhoon!". Vähän samanlainen tunne tuli opiskeluaikoina, kun itse osti halpaa makkaraa, vanhentuneita eineksiä puoleen hintaan, multaisia rupisia perunoita ja 50g [tavallista] jauhelihaa. [Siihen aikaan sai vielä rustoista, läskistä, possun- ja naudanlihasta valmistettua "tavallista" jauhelihaa, jonka jatkeena saattoi olla kananmunaa ja korppujauhoa; se toinen tuplasti tai triplasti kalliimpi versio oli paistijauhelihaa]. Samaan aikaan toimeentulevat ostivat kalliita juustoja, kasviksia ja hedelmiä, hienoja leikkeleitä, ulko- ja sisäfileetä, täysmehuja, paperiin pakattuja erikoisleipiä, valmiiksi suikaloituja perunasipulipakasteita ja panimotuotteita. Kun rahaa ei liiennyt moisiin, piti syödä Valion lehmänvirtsalle maistuvaa edamia, rustojauhelihaa, vanhaa maksalaatikkoa, lauantaimakkaraa, hötyrää ranskanleipää (jota sai tarjouksessa 4 kpl kymmenellä markalla), ja olut piti itse valmistaa käyttämällä uutetta ja sokeria, pesemällä pulloja sormet verillä ja korkittamalla lapotut pullot. Mutta tämä ei ole varsinaista röyhkeyttä, vaan itsesuojeluvaiston aiheuttamaa eloonjäämiskamppailua.
Kun valtio tuki korkeakoulun opiskelijoita minimitoimeentulon alittavalla armopalalla, niin työttömät kouluttamattomat leveilivät tuillaan. Sosiaalisin rahoin asutetuilla kaijonharjulaisilla ei-opiskelijoilla tuntuivat rahat riittävän näihin edellä mainittuihin asioihin. Se on röyhkeyttä.
Minä kuljin vanha risainen takki päällä, ja varpaat paistoivat purjehduskenkien kärjen alta, kun mustaihoinen lihaksikasvartaloinen poloinen Somaliasta tallusteli uusimmat muotivaatteet yllään letkeästi heilahdellen pitkin campusta. Ja sitten vaan kauppaan ostamaan appelsiineja, banaaneja ja muita eksoottisia hedelmiä, mitkä siihen maailman aikaan maksoivat tajuttomasti. Talvella näillä huippuosaajilla oli tietenkin uusimmat Luhdan untuvatakit päällä, itsellä Halpa-Hallin muovitoppatakki, mikä piti hien sisällä ja lämmön ulkona. Demukat jakoivat vastikkeettomasti suuret rahat juuri sinne, minne ei olisi pitänyt, ja lopputulos näytti kuvottavalta. Sama homma jatkuu yhä. Mikä röyhkeys!
Liikenteessä näkee monesti, että ohitetaan röyhkeästi vaikka vastaan tulee autoja. Kohtaava kuljettaja vilkuttelee valoja, ja ohittaja kiilaa eteen melkein lokasuojaa hipoen. Sadan metrin päässä sitten jarrutetaan renkaat savuten ja käännytään ilman vilkkua sivutielle. Ohi pitää päästä vaikka henki menisi!
Marketin kassajonossa mummo kiilaa eteen. Aivan kuin hänen aikansa olisi tärkeämpää kuin nuoremman kiilatun. Itse asiassa vähemmän tärkeää. Hänellä on vain kiire kotiin keittämään kalleinta kahvia, mitä kaupasta löytyy. Taksi odottaa oven edessä. Työpaikalleen menevä kiilattu it-osaaja kävi vain hakemassa tarjouseineksen (-50%), ettei tarvitse mennä kalliiseen työruokalaan.
Työpaikalla saamme nauttia mehuedusta. Kahvion jääkaapista saa ottaa mehua janoonsa tai nälkäänsä. Tuli nyt nähtyä sekin, että ensin otetaan purkki käteen, hölskytellään, ja huomataan se melkein tyhjäksi. Purkki vaan takaisin ja uusi avaamaton aukaistaan. Sitten lorrootellaan itselle muki täyteen, loiskitaan osa tietenkin pitkin pöytiä, ja jätetään se foliosulkija pöydälle eikä laiteta roskikseen, ja lampsitaan pois. Taas nähdään se, että ei anneta mitään arvoa sille, että työnantaja on tarjonnut tällaista luksusta puurtajilleen. Oma napa vain! Häkellyin niin, etten osannut kuin yhdistää "vanhan" mehun uuteen, litistää loppuneen purkin ja laittaa roskat niille kuuluvaan paikkaan. Tuollainen epämääräinen käytös ei ole enää röyhkeyttä, vaan härskiyttä!
# posted by Kaitsu @ 9:01 ip. 
