perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

 

McDonald's kotitekoisesti

Tuli tuossa ongittua internetistä ohjeet hampurilaisten tekemiseksi. Se ei olekaan kovin helppoa, niin kuin ensin ehkä ajattelisi. Suomesta ei nimittäin saa tarvittavia raaka-aineita. Ei vaikka menin vartavasten Oulun suurimpaan hyper- vai mikä ultrasupermarketti se onkaan.

Aloitetaan helpoimmasta. Sämpylät löytyivät alimmalta hyllyltä, melkein piilosta. Kylläpä ne isojen leipomokorporaatioiden suola-vehnäjauho-ruisleivät ovat käden korkeudella ja joka laari täynnä. Samoin marketin oman leipomon leivät. Vaalea tavallinen leipä 2,90 EUR, kiitos! Ihan vain vertailun takia mainitsen, että samanlainen limppu maksaa Kreikassa 49 senttiä.

Sämpylöitä sai jopa kahta kokoa, isoja ja pieniä. Ostin molempia, että saa tehtyä quarter pounderin ja regularin. Kotona sitten selvisi, että sämpylät pitää itse halkaista. Pienen internetsurffailun jälkeen selvisi myös, että oikean McDonald'sin käyttämiä sämpylöitä saa vain Tukon tukusta. Aarrggh, taas tätä suomalaista korporaatio-mafia-Tradeka-Stockmann-systeemiä.

Sämpylät paistetaan kevyesti öljytyllä valurautapaistinpannulla leikkauspinnoiltaan vaaleanruskeiksi. Toista puolta ei paisteta.

Seuraavaksi hampurilaiseen tulee sinappia. Sen pitäisi olla ranskalaistyyppistä vaaleankeltaista vauvan maitoripulia. Minulla kerran oli sellaista, mutta se maistui niin pahalta että syömättä jäi. Ehkäpä nyt vuosien jälkeen makuaisti olisi sofistikoitunut eteenpäin sen verran, että Dijon menisi alas. Marketissa huomasin, että ranskansinapit sijoitetaan ylimmälle hyllylle ja mahdollisimman taakse. Ruotsalainen "Turun" sinappi löytyy käden korkeudelta ja hyllyn keskeltä. En minä sitten lopulta ostanut sinappia, koska sitä tulee kuitenkin burgeriin niin vähän, että on aivan sama mitä väliin tunkee. Laitoin veitsenkärjellisen Auran sinappia sämpylän kruunuosalle.

Sinapin päälle tulee ketsuppia. Alunperin mäkkäri käytti Hunt catsuppia, mutta kloonasi sen ja Hunt's meinasi mennä konkurssiin. Kyseistä ketsuppia ei luonnollisestikaan saa Suomesta. Heinz käy melko hyvin, mutta siitä puuttuu valkosipulin aromi.

Ketsupin päälle tulee kaksi viipaletta suolakurkkua. Tämä on hankala raaka-aine, koska suomalaiset on opetettu syömään ruotsalaista etikatonta ylisokeroitua makeiskurkkua. Tällä kertaa Felix-korporaatio tuo pelastuksen. Tsaarinkurkku! Se tehdään oikeaoppisesti hapattamalla, ei sokeroimalla. Hyviä, nam! Laitoin symmetrian takia kolme viipaletta. Alkuperäisiä Vlasic-kurkkuja ei tietenkään saa Suomesta. Ne ovat jotakin ihmeellisiä Kosher-teurastettuja juutalaisyhteensopivia kurkkuja.

Kruunusämpylän keskelle tulee aimo tujaus dressinkiä. Ajattelin ensin, että ostan valmista Hesburger-kastiketta, mutta oi voi, ne olivatkin salaattikastikkeita, eivät siis hampurilaiskastikkeita. Big Mac soosin voi tehdä toki itsekin. Katsotaanpa ostoslistaa: Kraftin Miracle Whip, ei saatavilla Suomesta, Heinzin majoneesi, ei saatavilla Suomesta, ehkä Becel majo kävisi, Wishbone Deluxe ranskalainen salaattikastike, ei saatavilla Suomesta, eikä oranssinväristä salaattikastiketta ainakaan silloin näkynyt hyllyssä. Vlasic dill pickle relish, ei saatavilla Suomesta. Korvaava malli olisi Heinz dill relish, ei saatavilla Suomesta. Lopulta piti tyytyä Felixin tuubimajoneesiin, jonka rasvaprosentti hipoo kuuttakymmentä.


Stressinkin päälle tulee jäävuorisalaattia. Helppo homma, kun menee vihannesosastolle. Satuin näkemään myymälän takahuoneeseen, kun kaupantäti repi salaateista pilaantuneet lehdet pois ja pussitti ne uudelleen. Siis mitä pienemmän salaatin valitsee, sen vanhempi se todennäköisesti on.

Seuraa hampurilaisen tärkein asia eli pihvi. Siispä pakastealtaalle. Kelasin kaikki pakasteet läpi, mutta Suomesta ei näköjään saa hampurilaispihvejä raakapakasteena, niin kuin Ruotsista ja vieläpä monenmerkkisinä. Täällä ei tunneta koko ajatustakaan, tai sitten kauppias ei pidä hampurilaisista. Ehkäpä ne löytyvät einesosastolta. Pihvissä pitäisi olla lihaa 80% ja loput rasvaa. Mutta voi itku, suomalainen einesmafia tarjoaa vain pihvejä, jotka ovat soikeita ja joiden lihapitoisuus on jotakin 15% luokkaa. Valmistusaineet kamara ja kaviot. Sisältää lihankaltaisia valmistusaineita. Lihankaltainen pihvituote. Äkkiä pakoon! Lapset kyllä pitävät teollisista lihapullista, jotka haisevat kamalalle kun paketin aukaisee. Myöhemmin ne kaasuuntuvat suolissa, ja sama haju purkautuu peräpäistä paukahdellen.

Siispä lihahyllylle. Naudan jauheliha vaikuttaa melko passelilta, rasvaa saisi olla ehkä enemmän. Kotona sitten pyörittelin sadan gramman painoisia pullia, jotka litistin pihveiksi. Raaka jauheliha muotoutuu hyvin ja siitä saa tasaisia pihvejä. Voipaperit väliin ja pakkaseen. Käsiin jää hirvittävä vanhan härskin rasvan haju. Ehkä kanttura oli vanha ja loppuunlypsetty. Pakkausselosteen mukaan jauhelihaan käytetään jopa lihaa, mutta mitähän on sidekudos? Etteivät vain jauhaisi lehmää kokonaisena taljoineen päivineen. Näin varmaan tapahtuu.

Parin tunnin kuluttua pihvit muuttuvat kivikoviksi pakkasessa. Ne paistetaan rautapannulla jäisinä. Puolen minuutin kohdalla lastalla painetaan piviä kaksin käsin, että paistopinta sulkeutuu. Näin mehut jäävät pihvin sisään ja muodostuu kaunis tasaisen ruskea kuori.

Pihvit maustetaan erikoismausteella. Maustehyllylle mars! Pitäisi löytää mononatriumglutamaattia, tuota maunvahventajaa. No sitä ei tietenkään ole saatavilla. Myyjä ei ole ikinä kuullutkaan moisesta. Nyt on tyydyttävä tavalliseen grillimausteseokseen, joka kylläkin sisältää MSGtä.

Pihvin päälle tai alle tulee juustoa. Suomesta ei tietenkään saa oikeaa American cheeseä tai Velveetaa, jotka eivät itse asiassa ole juustoja ollenkaan. Sielläpäin juustoksi saa sanoa vain sellaisia tuotteita joissa on vähintään puolet juustoa. Aivan niinkuin Suomessa saa sanoa tuotetta karjalanpiirakaksi, jos kuoressa käytetään vähintään puoliksi ruisjauhoja. Suomalaisessa teollisuuspiirakassa ruisjauhoja on tasan 51%.

Juustoksi valitsen saksalaisen Hochland cheddarin. Melko lähelle oikeaa, mutta jää epätäydellisyyden tunne.

Vielä puuttuu pohja, joka nostetaan komeuden päälle. Kannattaa huomata, että sandwich on ylösalaisin. Nyt tarvittaisiin sellaista ohutta rapisevaa paperia, mihin burgeri kääritään. Pitää tyytyä voipaperiin, joka on aivan liian paksua. Joka tapauksessa paketteja syntyy ja ne menevät uuniin ässehtimään. McDonald's yliopistossa tämän vaiheen nimi on Q-ing, eli jonotus lämpökaapissa. Näin maut tasaantuvat ja pöököri saa lutsahtaneen autenttisuuden.

Lopputulos: loistava kotitekoinen hamppari. Pienen hionnan jälkeen menee Mäkkärin ohi kevyesti! Ja lapsille maistui myös, vaikka ovat tottuneet einestekeleisiin.

P.S. Kauppoihin on tullut pergamiinia. Pitää testata itse, kun eivät osaa Serlan pojat kertoa muuta kuin että pakkaa evääsi siihen. Tämä saattaisi olla sitä oikeaa rapisevaa vahapaperia.

Comments:
Bloggaat varmaan vieläkin? ;)
Meikäläinen mäni ja testas näillä siun ohjeilla ja sovelletusti amerikkalaisilla ohjeilla kotibigmaccia!!! Oli kyllä helkkarin hyvää.
Niin että kiitos vaan!
Ja tsekkaahhan miun blogista kuvat hampparista, jotta näyttivätkö yhtään samantyyppisiltä kuin mitä ite teit?
 
Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?