perjantaina, elokuuta 25, 2006
Säästömonttu
Kyllä oli kamala kokemus käydä Kaijonharjun Säästömontussa. Kun kerrankin saa pitää kesälomaa päivä kerrallaan formulakauden viimeisten viikonloppujen aikana, voi vapaiden harjoitusten välissä poiketa vaikkapa ostoksilla. Nyt tosin valitsin aikaisen aamun ennen ensimmäistä harjoitustuntia.
Ensinnäkin asiakkaita kaupassa oli noin 10, mutta pihalla oli 20 autoa parkissa. No, ruutu löytyi hallin takaa, missä pystyin vähällä kantamisella vaihtamaan tyhjän kaasupullon uuteen. Miksi ihmeessä työntekijät saavat parkkeerata oven eteen, ja maksavat asiakkaat joutuvat etsimään ruutua kauempaa? Sama homma terrorisoi Linnanmaan marketteja. Työntekijät kansoittavat parkkipaikat heti aamutuimaan ovien edustoilta. Lapsiperheille tarkoitetuilla paikoilla, jotka ovat leveämpiä kuin tavallist paikat, parkkeeraavat seniilit ja mahot ämpäripäät reteästi pienet kotturansa, joissa mitään lapsi-istuimia ei näy, lapsiperheille tarkoitettuihin ruutuihin. Lapsettomien lapsiperheittein huippuna iljettävät moottoripyöräilijät, jotka itse asiassa tarvitsisivat tavallistakin autopaikkaa kapeamman ruudun, valloittavat rakkineillaan tosi tarvitsijan tilan. Ensi kerralla nostan mopedit pois ruudusta, ja väännän sarvet kahdeksikolle.
Keräilin ostokset, ja siirryin kassalle. Edellinen asiakas haisi voimakkaalle valkosipulille, tupakalle, hielle, virtsalle ja pierulle. Ehkä vanha viinakin tuoksahti. Miksi ihmeessä tupakkia pitää polttaa sisällä, kun ulkonakin on mainio auringonpaiste? Ainakin hänen vaatteensa löyhkäsivät savulle. Ja eikö päiväkin lähtisi paremmin käyntiin pienen alapesun jälkeen? Ostoksina spuketsulla näkyi olevan mäyräkoira ja kaksi pakettia tarjousgrillimakkaraa. Hmm, hyvät eväät. Minulla kuvotti. Yritin pidätellä hengitystä. Hikeä pukkasi otsalle.
Mutta pahin oli vasta edessä.
Kassaneidin ammatitaidottomuus ruuhkautti koko kaupan. Ihmisiä rupesi kertymään pitkäksi jonoksi. Ehkä hän oli ensimmäistä päiväänsä töissä, eikä ollut nähnyt koskaan aikaisemmin kassakonetta. Vaikka minun ja spurgun ostoksien välillä oli neljän metrin väli hihnalla, polki hän jalkanappia kuin apinan raivolla eteenpäin niin, että minun piimäpurkkikin meni spugen ostoksien jatkoksi. Vaikka pidin kättäni edessä ja yritin sanoa, että nämä kuuluvat minulle, piippautti neitonen piimän kuitenkin Haisulille. Tajuttuaan erheensä hän huusi takana istuvalle kollegalleen: "Apua!, Mitä minä nyt teen?". Toinen täti tuli neuvomaan, ja virheelinen ostos saatiin poistettua. Koska laitamyötäinen herrasmies maksoi rahalla, piti vaihtorahoja pullautella paperisista pötköistä lisää kassan lokerikkoihin. Miksi aina minun kohdalle sattuu tämä tilanne? Eikö niitä rahoja voi latoa kassan täyteen silloin kun asiakkaita ei näy lähistöllä? Siihen lootaan mahtuu kuitenkin arviolta 200 euron kolikkoa, tai 400 kpl 10 sentin kolikkoa, tai silleen.
Vihdoinkin päästiin minun ostosten kimppuun. Se piippauttaminen sujui kuin hidastetussa elokuvassa. Tai aivan kuin neiti olisi nukkunut. Ei mitään kiirettä, vaikka jono kassalla kasvoi ulottuen jo toiseen päähän kauppaa. Onneksi ihmiset Suomessa ovat tottuneet pitkiin jonoihin niinkuin itäeurooppalaiseen kulttuuriin kuuluukin.
Sitten tulikin tenkapoo. Lyijytäytekynäpaketissa ei ollut viivakoodia, vaan summan joutui naputtelemaan manuaalisesti. Mutta nykyaikainen, kaikkitietävä kassakonehan vaatii koodin, mikä tuote on kysymyksessä. Se on printattuna petiitillä hintalapussa. Siinä luki 1 Euro, koodi 014. Neitonen yritti syöttää koneeseen numeroa 14, mutta tuloksena oli aina tuima piippaus. Hoksasin heti, vaikka en koskaan ole kassakonetta käyttänytkään, että laita se nolla siihen eteen, niin konekin ymmärtää lukeman. Näin tehtiin, ja pääsin vinguttamaan Masteria. Miksi kassatyttösiä ei kouluteta ollenkaan? Sinne vaan kylmiltään karuun maailmaan.
Tulee vinguttamisen aika. Ojennan korttini, ja sitä höylätään ankarasti lukijalaitteessa. Mitään ei tapahdu. Kortti olikin väärin päin. Tuhrautuu minuutti. Sitten kone hyväksyy pienikatteisen korttini. Neiti antaa minulle ensimmäisen lappusen, minkä kone suoltaa ulos. Se on varsinainen kassakuitti. En ymmärrä, mihin nimikirjoitus tulee. Kirjoitan sen loppusumman alle. Sitten tulee virallinen kuitti. Toinen nimi siihen.
Kysyn vaan, että miksi kuitti tulee ensin koneesta, ja vasta sen jälkeen se, mikä allekirjoitetaan? Nopeuttaisi kummasti toimintaa, kun toisen kuitin tulostumista odotellessa saisi raapustaa puumerkkinsä alle!
Lopuksi uusi kassaneiti laskee seuraavan asiakkaan ostokset samaan osioon kuin minun ostokset, ja sekaannusta selvitellään hetkinen.
Ensinnäkin asiakkaita kaupassa oli noin 10, mutta pihalla oli 20 autoa parkissa. No, ruutu löytyi hallin takaa, missä pystyin vähällä kantamisella vaihtamaan tyhjän kaasupullon uuteen. Miksi ihmeessä työntekijät saavat parkkeerata oven eteen, ja maksavat asiakkaat joutuvat etsimään ruutua kauempaa? Sama homma terrorisoi Linnanmaan marketteja. Työntekijät kansoittavat parkkipaikat heti aamutuimaan ovien edustoilta. Lapsiperheille tarkoitetuilla paikoilla, jotka ovat leveämpiä kuin tavallist paikat, parkkeeraavat seniilit ja mahot ämpäripäät reteästi pienet kotturansa, joissa mitään lapsi-istuimia ei näy, lapsiperheille tarkoitettuihin ruutuihin. Lapsettomien lapsiperheittein huippuna iljettävät moottoripyöräilijät, jotka itse asiassa tarvitsisivat tavallistakin autopaikkaa kapeamman ruudun, valloittavat rakkineillaan tosi tarvitsijan tilan. Ensi kerralla nostan mopedit pois ruudusta, ja väännän sarvet kahdeksikolle.
Keräilin ostokset, ja siirryin kassalle. Edellinen asiakas haisi voimakkaalle valkosipulille, tupakalle, hielle, virtsalle ja pierulle. Ehkä vanha viinakin tuoksahti. Miksi ihmeessä tupakkia pitää polttaa sisällä, kun ulkonakin on mainio auringonpaiste? Ainakin hänen vaatteensa löyhkäsivät savulle. Ja eikö päiväkin lähtisi paremmin käyntiin pienen alapesun jälkeen? Ostoksina spuketsulla näkyi olevan mäyräkoira ja kaksi pakettia tarjousgrillimakkaraa. Hmm, hyvät eväät. Minulla kuvotti. Yritin pidätellä hengitystä. Hikeä pukkasi otsalle.
Mutta pahin oli vasta edessä.
Kassaneidin ammatitaidottomuus ruuhkautti koko kaupan. Ihmisiä rupesi kertymään pitkäksi jonoksi. Ehkä hän oli ensimmäistä päiväänsä töissä, eikä ollut nähnyt koskaan aikaisemmin kassakonetta. Vaikka minun ja spurgun ostoksien välillä oli neljän metrin väli hihnalla, polki hän jalkanappia kuin apinan raivolla eteenpäin niin, että minun piimäpurkkikin meni spugen ostoksien jatkoksi. Vaikka pidin kättäni edessä ja yritin sanoa, että nämä kuuluvat minulle, piippautti neitonen piimän kuitenkin Haisulille. Tajuttuaan erheensä hän huusi takana istuvalle kollegalleen: "Apua!, Mitä minä nyt teen?". Toinen täti tuli neuvomaan, ja virheelinen ostos saatiin poistettua. Koska laitamyötäinen herrasmies maksoi rahalla, piti vaihtorahoja pullautella paperisista pötköistä lisää kassan lokerikkoihin. Miksi aina minun kohdalle sattuu tämä tilanne? Eikö niitä rahoja voi latoa kassan täyteen silloin kun asiakkaita ei näy lähistöllä? Siihen lootaan mahtuu kuitenkin arviolta 200 euron kolikkoa, tai 400 kpl 10 sentin kolikkoa, tai silleen.
Vihdoinkin päästiin minun ostosten kimppuun. Se piippauttaminen sujui kuin hidastetussa elokuvassa. Tai aivan kuin neiti olisi nukkunut. Ei mitään kiirettä, vaikka jono kassalla kasvoi ulottuen jo toiseen päähän kauppaa. Onneksi ihmiset Suomessa ovat tottuneet pitkiin jonoihin niinkuin itäeurooppalaiseen kulttuuriin kuuluukin.
Sitten tulikin tenkapoo. Lyijytäytekynäpaketissa ei ollut viivakoodia, vaan summan joutui naputtelemaan manuaalisesti. Mutta nykyaikainen, kaikkitietävä kassakonehan vaatii koodin, mikä tuote on kysymyksessä. Se on printattuna petiitillä hintalapussa. Siinä luki 1 Euro, koodi 014. Neitonen yritti syöttää koneeseen numeroa 14, mutta tuloksena oli aina tuima piippaus. Hoksasin heti, vaikka en koskaan ole kassakonetta käyttänytkään, että laita se nolla siihen eteen, niin konekin ymmärtää lukeman. Näin tehtiin, ja pääsin vinguttamaan Masteria. Miksi kassatyttösiä ei kouluteta ollenkaan? Sinne vaan kylmiltään karuun maailmaan.
Tulee vinguttamisen aika. Ojennan korttini, ja sitä höylätään ankarasti lukijalaitteessa. Mitään ei tapahdu. Kortti olikin väärin päin. Tuhrautuu minuutti. Sitten kone hyväksyy pienikatteisen korttini. Neiti antaa minulle ensimmäisen lappusen, minkä kone suoltaa ulos. Se on varsinainen kassakuitti. En ymmärrä, mihin nimikirjoitus tulee. Kirjoitan sen loppusumman alle. Sitten tulee virallinen kuitti. Toinen nimi siihen.
Kysyn vaan, että miksi kuitti tulee ensin koneesta, ja vasta sen jälkeen se, mikä allekirjoitetaan? Nopeuttaisi kummasti toimintaa, kun toisen kuitin tulostumista odotellessa saisi raapustaa puumerkkinsä alle!
Lopuksi uusi kassaneiti laskee seuraavan asiakkaan ostokset samaan osioon kuin minun ostokset, ja sekaannusta selvitellään hetkinen.
# posted by Kaitsu @ 10:57 ip. 
